Aamiaisen ja lehdenluvun jälkeen rantaudun kirjoitushuoneeseeni ja avaan sälekaihtimen. Hätkähdän: naapurin pihalla on punakeltainen ema, ensihoidon auto. Ennen kokematon näky pysäyttää. Tiedän, että enää naapurissa ei asu vanhuksia, lapsiperheitä vain. Ei kai lapsille ole sattunut jotain, nousee hätääntynyt ajatus. Sitten: auto on tullut hiljaa, ei siis mitään kovin dramaattista kuitenkaan. Aamu on jo pitkällä ja useimmat autot ovat pihasta poissa, työssä kävijät töissään, isommat lapset koulussa. Nuori ja hontelo ensihoitotyöläinen tulee painavine laukkuineen autolle, jättää laukun ja ottaa pyörätuolin. Huoh. Ei mitään kamalaa siis. Hetken päästä pienten kaksosten äiti nostetaan tuolissa autoon, oikea nilkka on paketissa. Ema-auto lähtee yhtä hiljaa kuin on tullutkin.