Kuuntelen pyhäaamuisessa rauhassa radiokirkkoa, jossa saarnan aiheena on evankeliumin anteeksiantamusteksti Matteuksen mukaan: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”
Ehdollinen anteeksianto? Entä jos eksyy kaivelemaan toisten itselle aiheuttamia mielipahoja ja niiden anteeksiantamisen tilaa? Läheskään kaikkea toiselle aiheuttamaansa ei ole itsekään tehnyt tahallaan, ei edes tiedä toisen pahoittaneen mielensä. Kaikkea itselle aiheutettua pahaa mieltä ei asianomainen tietämättömyydestä tai tieten pyydä koskaan anteeksi. Pitäisi kuitenkin antaa anteeksi eikä jäädä hautomaan asiaa.
Saarnassa ei puhuttu itseäni eniten askarruttavasta tilanteesta: entä jos ei voi antaa itselleen anteeksi, koskeeko Jumalan anteeksiantoehto sitäkin? Entä jos on tehnyt vaikka vain kerran itsellekin käsittämättömästi ja ilman mitään syytä toiselle pahaa? Jos on pyytänyt anteeksi, ehkä kokenut saaneensa anteeksi, mutta kokee itse tekonsa yhä anteeksiantamattomaksi ja kantaa syyllisyyttä läpi elämän?
Tärkeitä kysymyksiä. Vaikeata on myös antaa anteeksi sille, joka ei myönnä loukkaustaan eikä pyydä anteeksi. Oman käsittämättömän virheen kanssa olen joutunut käymään läp häpeää, minäkuvaa ja historiaa, lopulta inhimillistä heikkoutta. Aina se painaa kuitenkin.
Kommentin jätti Annikki · maanantaina 1. marraskuuta @ 09:23
Jeesus ristillä: ”Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät”. Voisinko liittyä tähän rukoukseen, kokiessani syyttä loukkaamista?
Isä, anna minulle anteeksi, en ymmärrä itsekään miksi toimin niin? Ehkä itselle anteeksiantamisen vaikeus estää tekemästä uudestaan ainakaan samaa virhettä?
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 1. marraskuuta @ 21:05