Syksyn toistuvista kulttuurisista viihdeohjelmista seuraan yleensä Vain elämää ja Tanssii tähtien kanssa. Helppo arvata miksi, nehän ovat musiikkiohjelmia. Vain elämää on kiinnostava siksi, että siinä paljastuu artistiuden ohella jotain aitoa ihmisestä, eihän kukaan jaksa viikkoa esittää pelkästään julkista itseään. Kun en seuraa aktiivisesti kevyttä musiikkia, en ennakkoon fanita ketään, en edes tietäisi mihin ’genreen’ itse kukin lukeutuu.

Tanssiohjelman kiinnostavuus on minulle siinä, miten enemmän tai vähemmän pystymetsästä mukaan temmatut julkimot kehittyvät taitavien ja kokeneiden opettajien johdolla viikko viikolta. Joskus tuntuu, että joku osallistuja ei pääse eteen päin tai haluaa päästä helpolla, mutta roikkuu mukana yleisöäänin. Silloin voi keskittyä vaikka opettajan suoritukseen. Oheisohjelmia, joita mainosarvon maksimoimiseksi on kehitelty, en jaksa seurata, minulle riittää tanssi sinänsä.

Viime sunnuntaina tanssiesitysten teemana oli jokin kilpaan osallistujan elämään vaikuttanut kokemus tai ihmissuhde. Nähtiin tanssin keinoin kerrottuja tarinoita varhain menetetyn isän ikävästä, masennuskausien kanssa kamppailusta, sisaruudesta, rakkaudesta perheeseen. Tajusin, miten musiikin rytmittämä liike voi koskettaa sekä tanssijassa että katsojassa pinnanalaisia syviä tunteita, joille ei ole sanoja. Tanssi on terapiaa.

  • Mainitsemiasi ohjelmia olen nähnyt vain satunnaisesti. Pitänee vielä kokeilla löytäisinkö niistä jotain samaa kanssasi.
    ”Elämäni biisi” ohjelma kuitenkin yllätti, vaikka harvoin television musiikkiohjelmat minun makuuni osuvat. Ei nytkään välttämättä kaikki biisit kolahda, mutta julkimoiden tarinoissa niiden takana on ollut monta tuttua tunnelmaa. Fiiliksiä ja hienoja oivalluksia, jotka on helppo ymmärtää ja sovittaa omiin lukuisten vuosikymmenten vaihteleviin muistoihin.

    Kommentin jätti erakko · lauantaina 16. lokakuuta @ 13:54

  • ’Elämäni biisi’ ohjelmaa katsoin kerran, siinä jokin semmoinen aikuisleikkiefekti ja erityisesti ohjelman juontaja alkoi heti ärsyttää niin, ettei kärsinyt enempää. Joskus aiemmin olen yhden kauden ’The Voice of Finland’ kisaa seurannut. Joskus menee pitkiä aikoja, ettei katso muuta kuin uutiset ja ajankohtaiset. Sitten saatan kaivaa Areenasta jonkun keskusteluohjelman, jos sitä kaipaan. Netflixistä valitsemme yhdessä jonkun sarjan, jota on kehuttu, katsomme kaksi jaksoa kerralla, jos on huono ulkoilusää tai ei mitään muuta puuhaa.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 16. lokakuuta @ 21:17

  • Katson TTK:ta ja Voice of Finlandia, koska ihailen osanottajien rohkeutta ja oppimiskykyä ja lahjakkuutta. Ikinä en itse uskaltautuisi mihinkään ohjelmaan enkä edes tunne sellaisia. Tanssin kieltä en kyllä juuri ymmärrä, täytyy myöntää. Visailuja en jaksa katsella.

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 18. lokakuuta @ 15:17

  • Monia eri tyyppisiä formaattiohjelmia tarjoillaan katsojille ja jokaiselle riittänee katsojansa. Mainoskanavien tarjonta on aika puhtaasti rakennettu mainonnan ehdoilla. Mainitsemani ohjelmatkin katson vain Elisaviihteen kautta tallennettuna, jossa voi pikakelata mainokset pois.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 18. lokakuuta @ 19:11

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.