Tuuli tanssittaa kotikadun koivujen iloisen keltaisia lehtiä yli pihan, osa tipahtelee täplittämään syksyistä nurmea. Tammi pitää vielä tiukasti kiinni lehdistään, jo ruskeiksi käpristyneistä. Pensaat ojentelevat paljaita oksiaan. Näin syksy valmistelee puiden talviunta ja kevään silmuille tilaa. Viimeiset kukat sinnittelevät yhä ruukuissaan, jopa ruusu ja Karjalanheilin oranssinhehkuiset pallerot. Joka päivä saisi haravalla pienen säkillisen syysvärejä, jos jaksaisi kammata ruohon.

Elämän hetkellinen kauneus herkistää, kyyneliin asti. Aamiaispöydässä avaan Toiselleni ahdistusta, joka on piinannut minua jo jonkin aikaa. Siinä on syvästi eksistentiaalinen väri ja maku. Mitä merkitystä ihmisen elämällä on? Tai sillä miten sen elää? Elämän viimeisellä rajalla olisi onnellista tajuta eläneensä mielekkään ja merkityksellisen elämän. Koska elämä kuitenkin on rajallinen, aikaan ja aikakauteen sidottu, siihenkö sen merkitys tyhjenee. Mitä tarkoittaa ikuisuus muuttuvassa maailmassa ja alituisessa liikkeessä olevassa maailmankaikkeudessa? Miten voi uskoa mihinkään iankaikkiseen elämään? Jos uskoo, millä perusteella?

Koska tunnemme toisemme pitkältä ajalta, erityisesti myös sen, missä maastossa olemme kasvaneet ja mitkä ovat kasvuamme ruokkineet alkuoletukset sekä elämänvarrella hankitut tiedot ja valmiudet, Toisen on mahdollista ymmärtää ahdistukseni syvyys. Syntyy yllättävän väljä ja vapaa tila pohtia olemassaolon isoa arvoitusta, johon ei ole helppoa tai yksiselitteistä vastausta.

  • On onnellista, että voi jakaa ahdistuksiaan lähimmän ihmisen kanssa. Ihminen joutuu vastaamaan itselleen suuriin kysymyksiin monta kertaa elämänsä vaiheissa. Tai jäämään vaille vastausta. Joskus tapaa ihmisiä, joille on annettu vahva usko ja tieto ikuisuusasioista ja heidän kuulemisensa voi rohkaista ainakin hetkeksi. Kun itse ei omista vakaata uskoa näkymättömästä eikä ymmärrä avaruuttakaan voin tässä iässä nöyrtyä lapsen asemaan, siihen mihin olen kasvanut: ”Suo mun Herra huolta vailla,tehdä matkaa lapsen lailla, Isän saattaessa, tiellä varjellessa”.

    Kommentin jätti annikki · tiistaina 12. lokakuuta @ 09:26

  • Kiitos sanoistasi. Olen tätä ahdistusta käynyt aiemmassakin elämänvaiheessa joskus läpi. Ymmärrän, että uskon aihepiiriin kuuluvista vaikeista kysymyksistä voi päästä rauhaan vain jättämällä kysymyksen elämään. Vahvauskoisten valmiit vastaukset eivät auta. Ihmiselle vain on tyypillistä etsiä tärkeisiin ja oleellisiin kysymyksiin jotain mieltä. Me vastaamme usein lapsen esittämään vaikeaan kysymykseen: kun kasvat ja saat kokemusta elämästä, ymmärrät. Jotkut lapset tyytyvät siihen. Jotkut toiset kysyvät yhä uudelleen.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 12. lokakuuta @ 18:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.