Arkisena pilviaamuna otin sauvat ja lähdin tutuille kävelyreiteilleni, joista osa kulkee kotikatuja ja osa metsäpolkuja. Lähikadulla vuosia sitten palaneen talon paikalle on kesän aikana rakentunut uusi asumus, jota voisi sanoa jo ’pytingiksi’, niin muhkea siitä näkyy tulevan. Ja ihan eri näköinen kuin kodikkaat omakotitalot siinä vieressä.

Pysähdyin alakoulun kohdalla, mielessä oli kuvata koulun pihan puolella iloisesti syysmekossaan hehkuva vaahtera. Lapsilla oli välkkä, tervehdin heitä sekä kauempana seisovaa opettajaa. Kuvasin puun ja lapset tulivat aidan luo ja halusivat nähdä millainen kuvasta tuli. Pieni poika esitteli ylpeänä löytämäänsä hämähäkkiä, tyttö taas näytti hampaankoloa, josta keiju oli yöllä vienyt pienen alahampaan. Koska välkkä oli lopuillaan, opettaja ilmaantui paikalle ja sain sanoa mitä siinä juteltiin ja toivottaa lapsille ja opelle hyvää koulupäivää. Lasten kohtaamisesta jäi herkkä, iloinen fiilis.

Metsä – pihlajanmarjojen, värikkäiden lehtipuiden, tummanvihreää uhkuvien kuusien, ylväiden mäntyjen ja värisevälehtisten haapojen valtakunta. Vakaasti se elää jokaisena vuodenaikana omanlaisessaan asussa ja tarjoaa suojan pienille linnuille, maassa mateleville ja loikkiville eläimille ja luvuttomalle erilaisten hyönteisten populaatiolle. Ja ottaa ystävällisesti poluilleen myös ihmisen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.