Muutamat blogin lukijoista tietävätkin, että olen lauluihmisiä. Opiskelin klassista laulua konservatoriossa kakkostutkinnon verran ja olen lauleskellut ikäni kaiken erilaista ohjelmistoa. Niissä töissä, joita tein, laulutaidolla oli monenmoista käyttöä.
Olen ollut muutamassa kuorossakin eri vaiheissa, viimeksi seurakunnan koraalikuorossa, joka avustaa messuissa kerran kuussa.

Eläkeläiselle kuoro on sopiva, kerran viikossa harjoitellaan puolitoista tuntia eikä ohjelmisto ole vaikeaa. Kanttori ilmoitti taas elokuun lopulla toiveikkaana, että kuoro alkaa, jos laulajat tulevat paikalle. Nyt tultiin. Viimeksi siellä lauloin alttostemmaa maaliskuussa 2020.

Kanttorille pääosin eläkeläisistä koostuva kuoro ei ole varsinaisesti mikään kruununjalokivi. Yleisin epäsuhta on äänimateriaalissa, kymmentä sopraanoa vastaan on pari kolme alttoa ja miesääniä on niukasti, jos ollenkaan. Koronarajoitusten jättämä lovi oli harventanut porukkaa, muutama uusi oli sentään uskaltautunut mukaan. Miehissä kato oli kovimmin käynyt, kaksi urhoollista oli paikalla. Enää ei onneksi tarvitse laulaa maskit kasvoilla. Parasta kaikessa on se tuttu porukka, jolla on taito sekä tuottaa iloa että nauttia itse laulamisesta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.