Muru 10 v ja Pikkufriidu 3 v olivat yökylässä Vaarilassa. Tämä oli Pikkufriidun ensimmäinen yökylä täällä. Toisessa mummolassa hän oli jo ollutkin, kun äiti ja isi olivat taannoin hakemassa Vauvaa sairaalasta. Kolmivuotias tarvitsee kohtalaisen paljon oheiskamaa yökyläreissulle koottavasta matkasängystä ja vessanrenkaasta alkaen. Muru tuli varsin kevyin varustein, hammasharjakin oli unohtunut. Onneksi löytyi yksi käyttämätön Vaarilan kaapista.

Lauantai-iltapäivä meni syömisten ja sisäleikkien merkeissä. Koska Pikkukakkonen ei lauantaina näy, katseltiin Muumien touhuja illemmalla. Pikkufriidun kaksi sormea pujahtivat jo suuhun, niinpä oli aika hoitaa vessa-asiat ja pesut ja etsiä yöpuku. Mummeli luki Pikkukarhun tarinoita, joissa puhutaan myös äitikarhusta. Pikkufriidulle tuli siinä vähän äitiä ikävä, niinpä juteltiin siitä, että äiti hoitelee kotona Vauvaa ja kun yö on nukuttu ja aamulla tehty retki niin sitten isi tulee hakemaan kotiin. Mummeli lauloi monta tuutulaulua ja pian uni voitti Pikkufriidun. Muru sai valvoa vähän myöhempään ja lukea kirjaa sängyssä.

Mummeli ja tytöt kävivät yhdessä aamupäivällä leikkipuistossa. Oli hienoa huomata miten ihanasti Muru opasti Pikkufriidua kiipeilytelineessä, liukumäessä ja keinuissa. Hiekkalaatikollakin syntyi yhteistä leikkiä. Sitten käytiin halaamassa kaikki puiston isot puut. Pikkufriidu tunnisti koivun ja männyn ja pihlajan, Mummeli oikein hämmästyi. Vaari oli paistanut uunissa kalaa ja tehnyt perunamuussia sillä aikaa, kun tytöt hankkivat ulkona nälkää. Kyllä ne sitten maistuivatkin!

Tuli aika pakata sänky ja muut. Pikkufriidun isi tuli iltapäivällä niin kuin oli sovittu. Lähtemisen hetki oli vähän haikea, mutta pian jo halattiin ja vilkuteltiin. Mummeli oli kyllä aika ryytynyt ja lepohetken tarvitsi Vaarikin, kun talo hiljeni. Miten me olisimme selvinneet ilman Murua, totesimme. Niin ihanasti hän jaksoi leikkiä Pikkufriidun kanssa.

  • Kuinka me jaksoimme silloin aikanamme ympäri vuorokauden ja jatkuvasti! Olimme kyllä silloinkin usein väsyneitä, minä ainakin. Viisi- kuusivuotiaan kanssa ei enää niin väsy, kun he eivät tarvitse aivan jokahetkistä silmälläpitoa.
    Nyt on ilo suuri molemmin puolin, kun näihin Vaarilahetkiin panostetaan!

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 8. syyskuuta @ 12:04

  • Omien lasten pieninä ollessa oma energiataso oli korkeimmillaan, ihmeesti jaksettiin kahden kekseliään pojan kanssa. Esikoisen lahjoittamat lapsenlapsivuodet osuivat meillä saumaan, jossa jäätiin eläkkeelle ja energiaa riitti, vaikka oma terveys ei enää ihan entisellään ollutkaan. Kuopuspari alkoi raivata tilaa lapsille vasta maailmalta kotiuduttuaan ja kas, me olimmekin jo asettuneet eläkeläisen rytmiin ja varsinkin minulla oli ilmaantunut jo huomattavia terveysongelmia. Siihen tuli sitten vielä korona-ajan rajoitteet. Näin se meni, ja harmi, että enää ei jaksa niin kuin ennen. Mutta onneksi Pikkufriidu on jo päiväkotielämässä oppinut paljon taitoja ja oppii koko ajan. Ja Vauva on vielä sylisöpöläinen.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 9. syyskuuta @ 11:18

  • Tuo on tuttua. Nyt ei enää nuorempikaan neito itke äidin perään nukkumaan mennessä, mutta aiempina vuosina sitä tiesi odottaa, että viimeistään ennen nukahtamista kuuluu: minulla on äitiä ikävä.

    Kommentin jätti seita · perjantaina 10. syyskuuta @ 15:39

  • Me olemme äitejä, ehkä joskus lienee meitäkin ikävöity tiukassa paikassa ja nyt on seuraava sukupolvi siinä kohtaa. On hyvä, että säilyttää lastenlasten kautta kosketuksen tähän ikiaikaiseen tunteeseen.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 10. syyskuuta @ 18:00

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.