On aina erityinen tunne, kun poistaa pitkäaikaisen ystävän puhelinnumeron ja osoitteen muistioistaan. Sähköposteja, kirjeitä ja kortteja voi säilyttää ja katsella myöhemminkin, mutta puhelimeen ei soiteta enää henkilön kuoleman jälkeen. Siellä voi vastata lähiomainen, kukaan ei vastaa tai koneääni kertoo, ettei numero ole enää käytössä.

Kirjoitettuja sanoja voi säilyttää, mutta niistä on ääni poissa. Nykypuhelimien kamerat voivat tallentaa videoita, joissa on äänikin. Harvoin kuitenkaan mitään merkityksellisiä keskusteluja tallennetaan videolle. Ja valokuva on vain eräs pysäytetty, mykkä hetki aikojen takaa.

Voiko poismenneen ääntä kaivata? Tiettyjä, juuri hänelle ominaisia sanontoja ja sanavalintoja, naurahduksia, tuhahduksia, äännähdyksiä? Äidin kuolemasta on pian yksitoista vuotta. En enää muista hänen äänensä sointia, mutta jos kuulisin, uskon, että tunnistaisin. Sen sijaan lukemattoman joukon hänelle ominaisia murteellisia sanontoja ja tyypillisiä hymähtelyjä muistan.

  • Numeron poistaminen on vaikeata tehdä. Ajan mittaan se hetki tulee. Tuntuu ihmeellisestä kuulla isän ja äidin ääni nauhalta. Heitä haastateltiin 70- luvulla historiakokoelmaan ja meillä on nauhat. Nauha muuttaa ääntä, mutta tutut äänenpainot tulevat esiin. Mieheni opetustyöstä on yksi youtube-video netissä. Katson sitä edelleen joskus. Minusta ei ole jäämässä mitään, jos poika on poistanut paljon tilaa vievät satuvideoni Whatsappistaan. Jääkö sinun ääntäsi muistoksi?

    Kommentin jätti Annikki · perjantaina 6. elokuuta @ 12:51

  • Voi, sinulla on aarre noissa muistelutallenteissa, joihin voi palata. Ääni ei ehkä ihan luonnollinen ole, mutta tapa puhua ja se muu on niin tunnistettavaa kyllä.
    Minun puhe-esiintymisistäni ei tietääkseni ole nauhoituksia, mutta laulua on!
    Joskus olen ajatellut miltä julkkishenkilöiden omaisista tuntuu, kun menneitä tallenteita putkahtelee esiin eri asiayhteyksissä ennalta arvaamatta. Se ei ehkä aina ole hyvä kokemus.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 6. elokuuta @ 16:18

  • Minulla on tallenteena äitini lukemia runoja. Sain sen vähän mutkan kautta äitini kuoleman jälkeen. Äiti oli aikoinaan antanut serkulleni, kummipojalleen, tuon runotallenteen. Ne runot ovat äitini itse kirjoittamia. Se on nyt aarteeni.

    Kommentin jätti seita · lauantaina 7. elokuuta @ 09:07

  • Ihana aarre sinulla! Tuosta sain idean, minullakin on muutamia vihkoja täynnä runoja. Voisin ehkä tallentaa niistä joitakin pojille muistoksi äidin äänellä lausuttuna.

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 8. elokuuta @ 19:59

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.