Runot

Anne Hänninen Sepelkyyhkyt Aviador 2020

Jo ensimmäisestä runokirjastaan (1978) lähtien olen seurannut Anne Hännisen (s. 1958) runoilijan taivalta. Hän on julkaissut 16 itsenäistä runoteosta sekä ’Valitut runot’. Yhdeksän palkintoakin on uran aikana kertynyt. Toistaiseksi viimeisin Sepelkyyhkyt puhuttelee luontoa syvästi rakastavan ja tarkkailevan runoilijan lintuteemalla, jonka hän tuo ihmisen elämänkaaren kypsymisen ja päättyneen elämän tuntoihin.

”Etsimme vääristä paikoista sitä mitä olemme. / Ja mitä olemme olleet. / Kohti meneminen onkin hyvästijättö. / Siivekkäiden alkukuvat pimeää vasten. / Linnunkatseenkirkkaat.”
*

Romaanit

Patricia Cornwell Paljaat luut suom. Ilkka Rekiaro Otava 2013Vaikka kuinka kansainvälisesti mittava maine kirjailijalla onkin ja kovat painosluvut dekkarimaailmassa, en niin kovin innokkaasti tällaista tekstiä lue. Viikkokausia kesti kahlata 380 sivua. Mietin monta kertaa kirjailijan tyyliä vyöryttää loputtomasti inhoja yksityiskohtia. Niitä kyllä riitti, kun päähenkilö on rikostutkija ja patologi Kay Scarpetta ja tutkittavana sarjamurhaajan tekoset. Luulenpa, että tämä opus riitti tätä lajia kirjallisuutta, kun en dekkareita muutenkaan harrasta.

*
Pirjo Hassinen Hämärän aika Otava 2020

Hassisen romaanituotannon listaus on komea, vuoden 1991 Joel romaanista alkaen joka toinen vuosi, joskus jopa vuoden välein, kirjailija on kasvattanut julkaisupinoaan, kerännyt kotimaisia kirjallisuuspalkintoja ja käännöksiä. Tätä viimeisintä luonnehtii kustantaja tähän tyyliin: ”Kolme miestä, kolme kohtaloa: yksi pakenee, toinen etsii, kolmas haluaa kostaa. Populismin nousun jälkeisessä Euroopassa kytee pieniä vihan pesäkkeitä, joiden luo heidän tiensä vievät.” Kirja on on ns. aikalaisromaani, trilogiaksi kirjoitetun viimeinen osa. – Olen lukenut Hassiselta alkupään tuotannosta Kuninkaanpuiston v. 2012. Jokin rääviys Hassisen tyylissä siinä tökki, ei tämä silti jäänyt ainoaksi, mutta taukoa tuli. Nyt päätin katsoa mihin suuntaan on menty. Sama juttu yhä tökkii: jätkämäinen tyyli kertoa ja keskustella, tässä se tosin puolustaa paikkaansa. Kolmen toisiinsa liittymättömän miehen tarinan kuljetus vuorotellen on romaanina ihan mahdollinen, varsinkin kun loppu sitoo miesten tarinat näppärästi yhteen.

*

Elena Ferrante Aikuisten valheellinen elämä suom. Helinä Kangas WSOY 2020 (2019)

Tyttären varjo suom.Helinä Kangas WSOY 2020 (2006)

v. 2016 luin ensimmäisen Ferranteni ja vaikutuin. Jostain syystä hänen tuotantoonsa tutustuminen jäi sillä kertaa siihen. Nyt palasin Ferranteen tuoreiden suomennosten ansiosta. Napolilaisten yläluokkaisten vanhempiensa ainoan tyttären kasvukertomus osoittautui sillä tavalla mukaansa tempaavaksi, ettei kirjaa voinut kädestään laskea. Tyttären varjo puolestaan rikkoo täydellisen äidin illuusion elämästään julman rehellisesti. – Ferrantella on ihan oma ristivetoinen tyylinsä, jonkalaista ei kohdalle usein osu. Myös tarina polveilee paikoin suorastaan kiihkeänä trillerimäisenä. Hellejakson uuvuttamana lukukokemukset muodostuivat aika hektisiksi.

*
Katriina Huttunen Mustaa valoa S&S 2020

Vuonna 2016 kirjailijan 26-vuotias tytär teki itsemurhan, ja seuraavana vuonna äiti kirjoitti suruvuodestaan kirjan Surun istukka. Muistan sen lukukokemuksen olleen hirveän raskas, ajattelin jopa, että äiti tekee surustaan suuren numeron, suorastaan piehtaroi siinä. Toinen kirja Mustaa valoa on alaotsikoitu Muistiinpanoja hautausmaalta. Aihe on työstetympi, kypsynyt ja sopivasti etäännytetty, näkökulma laajempi. Se tekee kirjasta mielenkiintoisemman eikä lukija koe enää joutuvansa kahlaamaan yksityisen surun suossa. Opus sisältää paljon Hietaniemen hautausmaahan liittyvää kiinnostavaa tietoa ja kokemusperäisiä huomioita. – Surukirjoja olen työvuosinani lukenut paljon, toiminut sururyhmien ohjaajana sekä työstänyt oman elämäni suruja. On selvä, että jokaisen suru on omanlaisensa ja liittyy surevan itsensä elämänhistoriaan syvästi. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa surra, eikä kaavaa, jonka mukaan sen pitäisi mennä. Surun polkua kukin käy edellytystensä ja voimiensa mukaan. Myös päättymätön suru on arvokas suru.

*

Laila Hirvisaari Hiljaisuus Otava 2016

Tänä kesänä elämänsä polun päähän ehtineen, pidetyn kirjailijan 41. romaani Hiljaisuus on riipaiseva kertomus pienestä sodan traumatisoimasta tytöstä, joka menetti vanhempansa. Isovanhemmat pitivät hänestä huolta. Puhumaton tyttö oli koulutoverien hylkimä ja kiusaama, eikä ymmärtämätön opettaja osannut eikä edes halunnut häntä mitenkään auttaa. Vasta nuori lääkäri ottaa asiakseen etsiä sitkeästi keinoja parantavaan muistojen avaamiseen. – Inga-tytön tarinaa ei voi kuivin silmin lukea. Kesäni koskettavin kertomus, joka jäi taitavan ja tuotteliaan kirjailijan viimeiseksi.

*
Hannu Mäkelä Pilven reuna Aviador 2021

Vanheneva mies elää yksin talossaan menneitä muistellen. Hiljaiselon katkaisee yllättävä yhteydenotto naiselta, jonka mies oli aiemmin pannut merkille kahvilassa. Kohta miehen arki myllertyy täysin, kun toisiinsa takertuneet tempautuvat kiihkeän rakkaussuhteen pauloihin. Naisella on perhe ja työ, mutta sähköpostiviestit ja vastaukset valuvat virtanaan puolin ja toisin. Tapaillaan ja heti kohta ollaan jo sängyssä. Mies hämmästyy kuolleeksi luulemansa tunne-elämän ja intohimon vyöryä. Voiko vanha mies vielä rakastua näin, voiko vielä muuttua? – Kyyninen lukija tarpoo puolen kirjaa rakkauden vakuuttelun ja epäilyn suossa, johon tarina uppoaa. Lopulta nainen paljastuu epävakaaksi, miehen menneisyyttä kaivelevaksi, ja suhde kariutuu. Mies ei voi päästää naista, vaan vakuuttaa rakkautensa yhä kestävän ja kas, näin on syntynyt ikuinen keinulautasuhde, joka ei etene ja jota kumpikaan ei kykene lopettamaan. Tympeällä tavalla surullinen tarina.

*
Maritta Lintunen Kirjeitä Suolavuonolta Karisto 2020

Esikoisromaani, joka rakentuu kahden vanhan ystävyksen väliseen ajatustenvaihtoon Norjan vuonomaiseman hyödyntämisestä akustisena huippustudiona. Eksentrisen, erakoituneen akustiikkaekspertin viimeiseksi suurtyökseen kaavaileman haaveen toteuttamiseen tulee yllättäviä mutkia. – Erakon kirjeiden varaan ja saajan ajatuksiin sekä sivuhenkilöiden mietteisiin rakentuva romaani ei ole lukijalle mitenkään helppo. Teksti tuntuu kuivakkaalta ja kun aihepiirikin on asiaa tuntemattomalle vieraannuttava, kaksi kolmasosaa romaanista tuntuu näkkileivän pureskelulta. Tekijän runoilijan kyvyt kyllä pilkahtelevat siellä täällä, mutta eivät jaksa mehustaa kokonaisuutta. Loppua kohti tekstin kiinnostavuus paranee, kun sitä maustetaan myöhään syttyvällä rakkaudella.

*
Lisa Carey Merenneitojen laulu suom. Eva Siikarla SSKK 1998

New Englandissa ja Irlannissa vuorotellen asuvan kirjailijan vaikuttava esikoisromaani avaa erään irlantilaissyntyisen isoäidin, äidin ja tyttären sukupolvitarinan, jonka syvänä virtana kulkevat myyttiset merenneitotarinat, ja eristyneen saaren kovat elinehdot. – Kaunis ja vahvasti kihelmöivä tarina vapaudesta, intohimosta, seksuaalisuudesta ja kuolemasta.

*
Tove Jansson Aurinkokaupunki suom. Kristiina Kivivuori WSOY (1974)

Tove Jansson on myös kirjailijana muutakin kuin pelkkä Muumi-tarinoiden luoja. Amerikkalaisen vanhusten kaupungin elämästä mainiosti kertova varhainen romaani, osoittaa vivahteikkaaseen ihmiskuvaukseen kykenevän kirjailijan briljanttia taitoa. Vanhat ihmiset toden totta ovat persoonallisia, yksilöitä, joiden yhteiselo on värikästä. ”Olen yrittänyt kirjoittaa kirjan siitä, millaista on tulla vanhaksi.” – Viihdyttävä, hykerryttävän hauskakin pienoisromaani.

*
Haruki Murakami Suuri lammasseikkailu suom. Leena Tamminen Tammi 1993 (1982)

Tästä vanhemmasta Keltaisen kirjaston Murakami-romaanista on otettu uusi pokkaripainos. Romaanin kertojahenkilö on kovasti samanoloinen, omalaatuinen ja erakkosieluinen älykkömies kuin Murakamin kirjoissa yleensäkin. Tarina lähtee melko pian huitelemaan mystisiin ja epätavallisiin tapahtumiin ja maisemiin. Mielikuvitusta riittää! – Murakamin tyyli on japanilaistenkin kirjailijoiden keskuudessa niin omaa luokkaansa, että sen kaltaista ei hevin tule vastaan romaanitaiteessa. Olen jo nimennyt hänet lempparikirjailijakseni ja tykkään aina vain.

*
Nazanine Hozar Aria suom. Hilkka Pekkanen Otava 2020 (2019)

Tarina alkaa shaahin vallan aikaisesta Persiasta. Väkivaltaiselle miehelle naitettu nainen synnyttää sinisilmäisen ja punatukkaisen tyttären ja hylkää tämän jätekasaan kadulle, koska lapsi on kirottu. Isä, joka odotti poikaa, aikoo tappaa tytön, jolla on vielä äitinsä silmätkin. Tytön löytää jätekasasta shaahin armeijan autonkuljettajana toimiva lempeä mies, joka vie lapsen kotiinsa. Tarina jatkuu Ariaksi nimetyn tytön kohtalon kuvauksella. Samalla kun tyttö kasvaa, Persiassa puhkeaa vallankumous, johon liittyy islamin uskon leviäminen, ajatolla Khomeinin valtaantulo ja Iranin valtion kehitys. – Arian tarina on väkevästi kerrottu ja alkuvoimainen itämaisen kulttuurin ja murroksen aikakauden kuvaus.

*
Mikko Heikka – Vesa Kanniainen Maailma koronan jälkeen Keskustelukirjeitä Minerva 2021

Tunnettujen ja arvostettujen ajattelijoiden puheenvuoroista rakennettu pohdintakirja on mitä ajankohtaisin ja kiinnostavin aiheeltaan, mutta osoittautuu raskaansarjan filosofiseksi tykitykseksi luettuna. Asialla on kaksi fiksua miestä, jotka tuntuvat elävän pelkästään oppineen päänsä sisällä. Ei tästä filosofian ja kansantaloustieteen sfäärejä syvemmin tuntematon kansalainen paljon kostu. Mutta onhan kutkuttavaa roikkua tiedon tuntumassa kumminkin.

*
Rosa Liksom Hytti nro 6 WSOY 2011

Otin asiakseni lukea uudestaan hyllyssänikin olevan alkuperäisteoksen, jonka ideasta tehtyä Cannes-palkittua elokuvaa on nyt hehkutettu mediassa. Oikein muistin: romaani on loistavaa työtä, Liksom on erinomaisen taitava värittämään junamatkan Moskova – Ulan Bator kokemuksia ja tapahtumia. – Teos edustaa minulle Neuvostoliiton syvällistä analyysia. Parasta siinä on se, että Liksom kirjoittaa tuntemuksiaan aidosti ja rehellisesti, myös todellisuuden hyväksyen. Nythän teos on jo nostalgista historiaa, kun Neuvostoliitto on jo lakannut olemasta, mutta Venäjä ja venäläinen kansansielu yhä elää.

***




  • Tämä Cornwell ja useita ruotsalaisia- tanskalaisia naisdekkaristeja, miehistä puhumattakaan, kirjoittavat kauheita julmuuksia, rituaalimurhia, sarjamurhia ja muita hirveitä juttuja. En ymmärrä kuinka he pystyvät! Minä kyllä luen dekkareita, mutta lähinnä ns. softcrimea, jossa tutkijoitten ihmissuhteet ovat melkein pääosassa. Hyvä juoni on tärkeä.

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 28. heinäkuuta @ 15:21

  • Kiitos taas lukuvinkeistä! Luin Hiljaisuuden, tosi hyvä kuvaus trauman kokeneen lapsen maailmasta. Kyynelet kohosivat minunkin silmiini.

    Kommentin jätti Annikki · perjantaina 30. heinäkuuta @ 08:21

  • Täältä saa aina hyviä lukuvinkkejä. Hytti nro 6 on minunkin lukulistallani. Patricia Cronwellin kirjoista samat tuntemukset. Yksi kirja sitä lajia riitti. Sen sijaan Elly Griffiths’in kirjoja odotan innolla.

    Kommentin jätti seita · maanantaina 2. elokuuta @ 09:22

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.