Tuntuu ajoittain käsittämättömältä millaiseksi maailmamme on muuttunut ja miten nopeasti. Kahdella erilaisella vuosituhannella elänyt hämmästelee, miten näihin asti itsestään selvä normiarki on murentunut pala palalta. Olemme pöllämystyneitä kuin Liisa Ihmemaassa tipahdettuamme kaninkoloon nimeltä koronaviruspandemia. Täällä ollaan, ankarassa rinnakkaistodellisuudessa, tahdoimme tai emme.

Jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ja kulutukseen perustuva maailmanjärjestys putosi polvilleen. Yritysten ansaintalogiikka kompuroi. Pitääkö huojuvia rakenteita pönkittää ja kenen takia? Mitä hyvinvointiyhteiskunta pitää sisällään, menneiden utopioiden raunioitako? Ihmisten elämä tällä pallolla on vakavasti uhattuna monelta taholta: kilpajuoksu virusten kanssa ja käsistä karanneen ilmastonmuutoksen seurausten uhka ovat niistä ajankohtaisimmat.

Moni nuoremmasta sukupolvesta näyttää ratkaisseen tilanteen olemalla piittaamatta kaninkoloelämän reunaehdoista. Nuorelle tyypillinen yltiöpäinen usko omaan haavoittumattomuuteen pitää yllä illuusiota kaiken jatkumisesta ennallaan pienen säikähdyksen jälkeen. – ’Turhaa vouhotusta. Ainahan on ollut kulkutauteja eikä niihin kaikki ole kuolleet. Vanhat ja sairaat joutaakin, sehän on elämän laki.’

Jos kuulut riskiryhmiin ja ikääntyviin, olet muuttunut yhdessä hujauksessa iloisesta veronmaksajasta kulueräksi ja syntipukiksi, jonka takia muu väki joutuu ikävästi rajoittamaan elämäänsä. Olemme silti yhä osa sukuamme ja sosiaalista verkostoamme. Tulemme toimeen ansaitulla eläkkeellä, asumme kotona ja jeesaamme tilapäisesti lasten perheitä ja suvun ainoaa jäljellä olevaa tätivanhusta. Toistemme ’omaishoitajina’ ollaan tarvittaessa. Elämä on opettanut ottamaan olosuhteet sellaisenaan, sopeutumaan ja toimimaan voimien mukaan yhteiseksi hyväksi. Näillä mennään.

  • Mainio vertaus ”kaninkolo”, sieltä me kurkimme tartuntalukuja, rokotemyönteisiä, rokotevastaisia, jäljityskarkureita, urheita hoitajia ja lääkäreitä, asiantuntijoita, ja vaikka ketä. Viime syksynä jätin maskit mökille, aavistaen, että niitä tarvitaan seuraavana vuonna. Tänä syksynä otan maskit mukaan ja ajattelen ensi kesän olevan uudenlaisen normaalin kesän. Toivoa on.

    Kommentin jätti Pirkko · maanantaina 26. heinäkuuta @ 14:06

  • Ihanaa, että jaksat uskoa ja toivoa. Uuusi normaali lienee tarpeeksi lavea määrite sen kaltaiselle elämän järjestykselle, johon olemme matkalla. Rokotteen kehittelytyötä riittää ja viruksen kouriin joutuneille pitäisi keksiä jotain parantavaa lääkettäkin.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 26. heinäkuuta @ 18:32

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.