”Ikähän on vain numero” – kuulee sanottavan. Varsinkin viisikymppisensä jo korkanneet hekottelevat mielellään aiheelle ja vanhenevat veistävät ikävitsejä minkä ehtivät. Nuorille ikäkysymys aukeaa toisin päin: oisipa jo täysi-ikäinen, saisi vihdoin määrätä elämästään eikä kukaan voisi sanella miten pitää olla ja mitä elämällään tehdä. Kun vihdoin sitten on saanut kyllikseen nauttia täysi-ikäisyyden eduista ja alkanut pitää itsenäisyyttään itsestään selvänä, huomaakin, että määrääjiä ja sanelijoita alkaa tulla taas vastaan. Elämä itse sulkee myös täysi-ikäiseltä ovia. Saattaa kadota työyhteisö ihmisineen, ystäväpiiri kutistua luonnollisia teitään. Vuosien kuluessa ikätovereita katoaa horisonttiin. Sosiaalinen maisema väljenee, autioituu vähitellen. Ajan kulku on pakko rekisteröidä, vitsit vähenevät. Aletaan siivota kaapeista turhaksi käynyttä tavaraa. Usein liian myöhään. Puuha ei ehdi koskaan valmiiksi.

Veljen kanssa todettiin, että suvun patriarkka Pekkolan Ukko eli lähes 90:een ikävuoteensa asti. Hän oli lapsenlapsilleen eräänlainen kuolemattomuuden ja ikuisen elämän symboli. Työn hän koki elämänsä tarkoituksena ja tilan ajankohtaisissa töissä hän oli mukana voimiensa mukaan vielä viimeisenä kesänään. Meidän isä koetti jatkaa isänsä esimerkkiä, vaikka muutaman kerran jouduttiin työmaalta korjaamaan sairaalaan. Isä jaksoi elää täyden elämän, 86 vuotta. Hyödyllinen puuha oli äidillekin tärkeä. Hän sinnitteli 96:n ikään, vaikka oli heiveröinen viimeiset vuodet ensin palvelutalossa ja sitten hoivaosastolla.

Pitävät siunauksena korkeaa ikää. Joillekin se saattaa sitä ollakin, mutta enpä usko, että monikaan nykyisen maailman realiteetit ymmärtävä sitä siunausta itselleen tai läheisilleen toivoo. Tärkeämpää olisi, että riippumatta vuosien määrästä, elämässä olisi todellista siunausta: riittävästi terveyttä, mielekästä sisältöä ja rakkautta niin, että voisi aikansa täyttyessä huokaista tyytyväisenä: tervetuloa kuolema, olen elänyt kyllikseni.

  • Eikös sitä sanota, että voi kun saisi kuolla terveenä. En minäkään toivo eläväni satavuotiaaksi. Eniten toivon, että järki pysyisi loppuun asti eikä tarvitsisi virua sängyssä.

    Kommentin jätti seita · tiistaina 8. kesäkuuta @ 14:19

  • Miksi kukaan terveenä kuolla haluaisi? Eikö pikemminkin että saisi elää niin pitkään kuin terveyttä riittää. Omalta osaltani olen jo joutunut hyväksymään hiljaisen terveyden rapistumisen ja tyytymään siihen mitä on jäljellä. Oleellista on mielestäni sisäinen elämän voima.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 8. kesäkuuta @ 21:49

  • On se aika hurjaa, ettei vanhuuden tulevaisuudestakaan akaan tiedä, mitä se tulee olemaan. Voi olla parempi niin.

    Kommentin jätti Annikki · lauantaina 12. kesäkuuta @ 16:01

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.