Poikkesimme taas kuten lähes joka kevät Halosenniemessä Tuusulan Rantatiellä tarkkailemassa kevään edistymistä. Puutarhan puolen näkymät olivat suorastaan järkyttävässä jamassa. Työkoneiden julmat jäljet kevätpehmeässä maassa, risukasat korjaamatta, puiden runkoja pitkin poikin. Kyltit kertovat suojelusta kaiken, emme edes muista milloin lääninhallitukset lakkautettiin.

Museon niemessä saunarannassa kukki leskenlehtirypäs, siinä sitruunaperhonen ja kimalainen vuoroin vieraisilla. Aurinko helotti, järvellä uiskenteli yksinäinen hanhi. Tuuli rypytti järven selkää. Metsässä piiskutti hätääntynyt pesijä. Kuitenkin kevät.

  • Onko missään kerrottu mitä on tekeillä? Eihän luonnonsuojelualueilla saisi katkoa puita ja ajella työkoneilla.

    Kommentin jätti seita · torstaina 22. huhtikuuta @ 09:27

  • Olen näköjään huono etsimään, mutta ainakaan Halosenniemen sivuilta ei löydy muuta kuin tieto, että museo on toistaiseksi suljettu. Ympäröivistä luonnonsuojelualueista Tuusulan kunta ei kerro. Kenelle tuo valvonta sitten edes kuuluu, kun Lääninhallituksia ei enää ole?

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 22. huhtikuuta @ 12:12

  • Toinen löysi Halosenniemen pihaympäristön kunnostus- ja kehittämissuunnitelman (www.arkviiri.fi), joka on tehty 2018 ja jossa on kirjattu tavoitteeksi saattaa puutarha vastaamaan Pekka Halosen aikaista loistoa pienemmässä mittakaavassa. Sen vuoksi alueelta kaadetaan puita ja nurmikkoalueita tasataan ja pinnoitetaan. Tarkoituksena on muovata puutarha-aluetta tapahtumien pitopaikaksi. – Ehkä korona sotki, muutti tai viivästytti suunnitelman toteutumista.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 22. huhtikuuta @ 20:21

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.