Olemme kuin kaksi kohmeista kilpikonnaa, jotka parina päivänä viikosta kömpivät ulos kolostaan ja häikäistyneenä kevään kirkkaudesta suunnistavat hankkimaan ruokaa ruumiille ja sielulle kasvosuojus kilpenämme. Kotikolopäivät ovat yhtä ikkunasta katselua, ja ulkoilu jää usein kulkuun pihan poikki postilaatikolle tai roskisvajaan. Näiltäkö kadehdittavilta olennoilta pitäisi vielä ulkona liikkuminenkin kieltää, kun eivät muutenkaan uskalla jäisille lenkkipoluille. Antaisivat jo meidän olla rauhassa!

Tänään oli asioita, Toisella apteekkiin ja minulla kirjastoon. Muutama pääsiäiskorttikin odotti postilaatikkoon viemistä. Vihdoinkin ovat alkaneet lumen sulamisviikot, niitä jo on odoteltu. Linnut tirskuvat pihassa ja touhuavat lintulaudalla. Hyvinvoiva kiiltävänharmaaturkkinen oravakin on käynyt verottamassa pähkinä- ja siementarjoilua.

Tähän todellisuuteen tulee vielä tieto: Esikoinen on saanut kuumeetta oireita, käynyt testissä ja todettu viruspositiiviseksi. Siinä meni nyt monen perheen pääsiäislomasuunnitelmat uusiksi, kun oppilaat ovat altistuneet ja työtovereista osa. Karanteeni on päällä siellä ja täällä.

  • Voi, toivottavasti virustauti ei ole hänellä hankala! Tytär kävi tänään testissä. Malttia tämä kysyy. Linnut ja oravat vain puuhailevat huolettomina. Tai huolensa niilläkin.

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 24. maaliskuuta @ 16:20

  • Malttia riittää vähän eri lailla nuoremmilla ja vanhemmilla ikäpolvilla.
    Illalla puhuin Esikoisen kanssa, sanoi, ettei tilanne ole ainakaan pahentunut. Vielä ei ole tullut perheenjäsenten testituloksia.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 25. maaliskuuta @ 19:26

  • Päivä kerrallaan kohti parempaa. On vain toivottava, että rokotukset auttavat ja taudin leviäminen pysähtyy.

    Kommentin jätti seita · torstaina 25. maaliskuuta @ 10:49

  • Ristiriitainen olo on. Välillä tuntuu, että kyllä tässä eteen päin mennään ja kohta taas putoaa todellisuuteen. Onneksi luonto ei tiedä koronasta mitään vaan puskee eteenpäin kaikissa muodoisaan ja samalla meitä ihmisiäkin.

    Kommentin jätti Pirkko · torstaina 25. maaliskuuta @ 17:58

  • Tulee kyllä tarkkaan seurattua viralliset tiedonannot torstaisin ja hauska on sitten vertailla miten YLEn uutiset esittää sen mitä oli tiedotettu. Joskus tuntuu, että silläkin välillä viesti hämärtyy tai nousee pintaan joku yksityiskohta, joka ei ole alunperin ollut mitenkään oleellinen.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 25. maaliskuuta @ 19:22

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.