Menneet maaliskuut ovat keväältä ja sulavilta lumilta tuoksuvia muistinvaraisia yksityiskohtia, siivuja pitkästä elämästä. Tulevista maaliskuista ei tiedä, ei arvaa – vai osasiko joku 2019 maaliskuussa edes aavistaa minkä katastrofin keskelle paiskauduimme seuraavassa maaliskuussa? Ja yhä vaapumme samassa arvaamattomassa aallokossa jonkinlaisen hataran Toivo-nimisen pelastusveneen varassa. Ehkä se kantaa meidät johonkin rantaan. Joskus. Rannan nimeksi tulee Uusi Normaali.

Toivo on raskaassa lastissa. Se ponnistelee aallokossa vasten tuulta. Lastina on tilastoa ja taulukoita, strategioita ja rokotusohjelmia, sulkuja ja eristyksiä, kieltoja ja vakavia vetoomuksia. On ohjeita, joita osa noudattaa säntilleen, osa kokee niin suurta voimattomuutta tilanteen pyörteissä, ettei enää jaksa välittää. Jotkut eivät ymmärrä tilanteen vakavuutta ja pelaavat rulettia omalla ja toisten terveydellä, elämälläkin. Ja aina löytyy niitäkin, jotka omasta mielestään kärsivät enemmän kuin muut ja haluavat pelastaa vain itsensä.

Vanhempiemme ja isovanhempien sukupolvi joutui sotaan puolustaakseen kotikontujaan, nyt me olemme vuorollamme poikkeuksellisen vihollisen hyökkäyksen kohteena. Jokaisen elämä on yhtä arvokas, arvokkainta mitä meillä on. Kiitos kaikille, jotka haluavat ja jaksavat ponnistella. Toivo rantautuu vielä, siihen on uskottava.

  • Sain joskus neuvon kun elämä koetteli, että pienennä näkökulmaa, ota tavoitteeksi selviytyä tästä päivästä tai vain seuraavasta tunnista. Älä mieti seuraavaa päivää. Siitä oli apua.
    Nyt olen ajatellut samoin. Päivä kerrallaan, tai vain tunti.

    Kommentin jätti Seita · torstaina 4. maaliskuuta @ 12:09

  • Tulipa mieleeni vanha virsi 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa ….

    Kommentin jätti tuulamummo · perjantaina 5. maaliskuuta @ 10:47

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.