Toisen paastonajan sunnuntain evankeliumi Luukkaan kertomana esittelee raamatun lukijalle itkevän naisen. Koska Jeesus sattui silloin olemaan miesseurassa, oppineen fariseuksen kotona vieraana, paikalle kutsumatta saapunut nainen herätti kovasti huomiota – ei vähiten siksi, että hänet ’tiedettiin’ syntiseksi. Sitä paitsi nainen esiintyi häiritsevästi kumartuessaan itkien ja hiukset valtoimenaan Jeesuksen jalkoihin tuoksuvine öljyineen ja voiteineen. Opetuslapset närkästyivät ja talon isäntä kummeksui, kun Jeesus salli naisen koskettaa jalkojaan. Olisihan hänen pitänyt miesten mielestä profeettana tietää, ettei nainen ollut kunniallinen.

Kuka rakastaa enemmän, kysyy Jeesus, hän, joka saa pienet salaiset syntinsä anteeksi ja säilyttää näin kasvonsa – vai hän, jonka syntisyys on kaikkien tiedossa ja joka silti saa kaiken anteeksi. Kuka tämä on, joka antaa syntejäkin anteeksi, ihmettelevät miehet Jeesuksen ympärillä. Nainen ei kysele eikä epäile, hän itkee ja rakastaa. Ei Jeesus häneltä kysy rakkauden määrää, Jeesus sanoo hänelle: mene rauhassa äläkä enää tee syntiä. Muuttiko tämä kohtaaminen naisen elämän, emme tiedä. Itku kertoo vain, että ihminen on tosissaan.