Pissismummo tapailee kaltaisiaan ystävänpäiväviikolla virtuaalina mummoteamsissa.

• Heippa, mummelit!
• Heipat sullekkin! No, mitäs?
• Mitäsmitäs. Se on taas se aika, kun ennen muinoin kirjoiteltiin ystävänpäiväkortteja ja -kirjeitä.
• Joo, kuumottelee hiukka. Ei tuu enää mitää, ei vaan saa aikaan. Se on tän kor…
• Älä ees yritä! Johan me sovittiin, ettei sanota sen nimeä enää ääneen ikinä mummoteamsissa.
• Joo, se on tää ikä….
• Eikä sitä! Nonnih, eiks vain olekkin. Kun ei saa mitää aikaiseksi, vaikkei ees yritä. Kumma juttu.
• Tekosyy! Onko joku siis yrittäny? Nyt, mummot, ei tekosyitä tähän keissiin. Suoraan syvään päähän vain: ku mikää ei oo silleen kuin ennen. Sai ees jotain aikaan.
• Niinku mitä esmes? Millon viimeks otit kynän kätees? Kävit kaupan korttihyllyllä? Tai ees kaupassa?
• Noo… itse asiassa… ostin maanantaina pari ystävänpäiväko…
• Haa! Kiinni jäit! Johan me sovittiin, että tää mummoteams saa hoitaa kaiken sosiaalisen elämän, jota nyt sattuneesta syystä ei muuten ole! Eikä tule. Kuka nyt enää kortteja lähettelee.
• Nii, mutku… niitä on niin kiva saada, ei kai niitä saa, jos ei itekki…
• Tietty. Voihan olla, että joku sentäs ohimennen… tai sitten ei. No, mitä nyt siellä nolostelet!
• No kun.. kävi silleen…että kirjotin ne pari korttia ja Poikakaveri vei ne postilootaan kaupassa käydessään, mut…
• No, onpa kiva, kohta joku meistä saa oikein KORTIN! Ihan kuin sillon ennen!
• Juuei, mut…ku mulla ei ollu yhtään postimerkkiä…ja P.k. ei muistanu sitä tarkistaa…että voihan olla, että ne menee suoraan postin isoon roskikseen. Tai …
• Tai posti laittaa ne lunastukseen vastaanottajalle. Että oikein maksullista ystävyyttä nykyään.
• Nih. (Nolointa ikinä.)