Se alkoi oikeastaan jo eilisestä. Iltapäivällä Esikoinen ja Kultanen tulivat pakkasesta punaisin poskin, panivat kahvia tippumaan ja istahtivat mukeineen sohvaan. Siinä viivähdimme hetken kuin ennenkin, meille oli tärkeää kuulla miten heillä vuosi on käynnistynyt ja miten jatkuu. Ilon lahjoittamiseen tämän ikäisille ei tarvita erityisiä ponnisteluja, riittää että ollaan hetki siinä tuntumassa, ei vain ruudulla tai rappusilla.

Saunan kostea lämpö pehmeine ja kipakoine löylyineen on kipuilevalle armollista. Viikon ponnistelut pyyhkiytyvät mielestäkin, valuvat viemäriin suihkuveden mukana ja jättävät raukean pehmeän olon. Ulkona on rapsakka pakkanen, sisällä lämmin. Meitä on kaksi ja rakkaamme ovat tallessa kukin elämässään.

Tänään nukuin ihmeen pitkään, olimme aamiaisella vasta vaille kymmenen. Ehdotin, että kuuntelisimme vaihteeksi palveluksen radiosta. Alkuliturgiat menivät tausta-ajona, mutta saarnan aikaan rauhoituin jo kotikirkkooni, sytytin tuohuksen Kristus Kaikkivaltiaalle ja lampukan Kolminaisuusikonin eteen. Ikkunasta katselin pihan puhtaan valkeaa koristelua, nietoksia, lumikuorrutusta oksilla, tiaisten askartelua lintulaudalla ja talipalloissa. Taivas oli valoisan harmaata pilveä. Rauha laskeutui mieleen. Kuin lausumaton toiveeni olisi kuultu, urkujen juhlavan loppusoiton häivyttyä alkoi ortodoksipalvelukseen kutsuva iloinen kellonkilkatus ja Valamon kävijälle tutuksi ja rakkaaksi tullut rukouslaulun hyminä.

  • Ihana kuvaus! Miten onnellinen saa olla hetkestä, jolloin kaikki on kohdallaan ja on taito huomata se!

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 18. tammikuuta @ 09:22

  • Kiitos sanoistasi, Annikki.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 18. tammikuuta @ 18:11

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.