Striimauksen kuvauskulmien mietintään ei ollut jaksettu panostaa ja tulos oli sen mukainen. Sisänäkymät kirkosta olivat melko omituisten yksityiskohtien varassa. Outo muinaisvanhaa henkilöä esittävä patsas lukupulpetin taustalla. (Seurakunnan sivuilta löytyi selitys, kyseessä oli yksi neljää evankelistaa esittävästä puuveistosryhmästä.) Sinne tänne ripoteltua, päiväkerhon ja pyhäkoulun havaintomateriaaliksi kenties tarkoitettua kömpelöä keramiikkaa. Halpoja kuusenkoristeita ja pari kolme lahjapakettia. Jos – ja kun – satunnainen katsoja ei ole konsaan tuossa kirkossa käynyt, tuskin sai palveluksen kuvauksesta minkäänlaista kokonaiskuvaa kirkkotilasta. Jossain vaiheessa kuva löysi alttarinkin, joka sijaitsee ristikirkon keskikulmauksessa. Erikoinen ratkaisu 1700-1800-luvun vanhoissa ristikirkoissa.
Vuorotervehdysosion hoiti ja esirukoilijana toimi vilpittömän eleetön pappismies, mahdollisesti kirkkoherra. Virsilaulusta päätellen seurakunnassa oli vuorossa toinen naiskanttoreista, urkuja ei näytetty, jossain vaiheessa laulua säestettiin myös pianolla. Vapaaehtoisen tekstinlukijan kasvot peittyivät ison mikrofonin taakse. Saarnan piti kappalainen. Hän paneutui itämaantietäjien tähtiseikkailun kertomukseen kiitettävän realistisesti. Hänen mukaansa kyseessä on tarina, jonka todenperäisyydestä ei liene takeita, teksti on luettava symbolisena. Lisäksi pastori kertoi legendan ”Neljännestä kuninkaasta”, joka symbolisesti lienee kuvannut kristityn tietä. Hiukan jäi katsojaa häiritsemään pastorin riippuvien korvakorujen tarmokas heilahtelu tarinan käänteiden tahdissa.
Voi herrantähden, tässä nyt mennään – oli kommenttini palveluksen loputtua. Sen saa itse kukin tulkita miten tahtoo.