Viime sunnuntaina osuimme katselemaan rippikoulun aloitusmessua Kauhajoen kirkosta. Kirkko on jykevän oloinen ulkoa ja alttaritaulun taide on erikoista, traditionaalisten veistosten ja modernin kaakelipintaisen taustan yhteisvaikutelmana. – Ensin ajattelin, että kas, jossain on vielä mies papin virassa, saammekohan kuulla jykevää körttisaarnaa. Erehdyinpä pahan kerran. Seurakunnan kappalainen oli ylen ystävällisen oloinen henkilö, joka yritti parhaansa mukaan lähestyä kuulijoitaan huomioiden erityisesti rippikoululaiset. Tapa jolla pappi puhui, muistutti paremminkin tiettyjen hengenuudistupiirien tai viidesläisten puheenpartta, siis mahdollisimman kaukana körttiläisyydestä. Rippikoululaiset huomioitiin jutustelemalla alttarilta miksi mitenkin toimittiin. Kappalainen toimitti palveluksen liturgioineen ja saarnoineen yksinään, vain tekstinlukijoiksi ja esirukoukseen oli värvätty isoisia. Loppua kohti jutustelu luisui jo me-passiiviin ja lipsahti papilta kerran moikin. – Kanttorina oli nainen, joka lauloi terävällä aksentilla kaikki virret kuin samasta putkilosta puristettuna, ja hyppeli uruista pianoon ja takaisin ja soittelipa hän surumusiikiksi nokkahuiluakin. – Ehtoollisen asettamisen aikana panimme merkille, että aineita ei siunattu ristinmerkillä ja mietimme, että jos tämä on jokin evankelisen liikkeen tapa, kun Kauhajoella kyseinenkin vanha herätysliike vaikuttaa.
Kyllä tässä keskiuusimaalaisella striimauskirkkojen katselijalla kirkon toimintakulttuurin kuva avartuu joka sunnuntai.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.