Milloin Hesari muuttui muhevammaksi? Olenko ainoa, joka muistelee lehdessä muinoin olleen pääkirjoitusten, kolumnien ja muun tanakan vakiosisällön ohella runsaasti pienehköjä informatiivisia juttuja jykevien otsikoiden alla, jotka räpsähtivät päin näköä. Lyhyet oli helppo ohittaa tai lukea. Nykyään on huomattavasti enemmän runsassisältöisiä artikkeleita, joissa paneudutaan johonkin poliittiseen, kulttuuriseen, tieteelliseen henkilöön tai teemaan syvemmin. Se vaatii lukijaltakin paneutumista, ja pakottaa muodostamaan omaa kantaa. Teeman valinnalla on myös viestinsä. Viikonlopun lehden artikkeleissa on usein viihteellistä sisältöä, missä sanomalehti astuu jo aikakauslehtien ja erikoiskohderyhmän lehtien tontille. Hesarilla on myös käytössään maan parhaat uutiskuvaajat, mikä antaa paljon puhuvan aspektin tai pikantin mausteen sanalliselle annille.

On hienoa, että meillä on ainakin yksi luotettava päivälehti, joka on säilyttänyt tasonsa, elää ajassaan eikä alistu yhden ainoan näkemyksen äänitorveksi. Älkää pakottako meitä kaikkia tihruamaan diginäytöiltä tietoa maailman menosta, haluamme aamuisin ja pitkin päivääkin käännellä tuoreen sanomalehden ihoystävällisiä sivuja. Kiitos.

  • Huomaan itsestäni, että luen nykyään enemmän Hesaria. Työvuosina jäi välillä illaksi luettavaa, mutta niin jää nykyäänkin iltapäivän iloksi. Lehdessä on tosi monipuolisia ja mielenkiintoisia artikkeleita. Ja mielestäni lukijaa lähestyvästi kirjoitettu. Moni vaikeampi aihealue tuodaan lukijalle helpommaksi oivaltaa. Ammattitaitoisia toimittajia, heidän koulutuksensa on kehittynyt sukupolvien myötä ja asiakiinnostukset ovat monipuolistuneet.

    Kommentin jätti Pirkko · sunnuntaina 26. heinäkuuta @ 12:51

  • Juuri näin, kuten sanot. Toki toimittajat ovat ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä ja ne heijastuvat aiheisiin ja teksteihinkin, mutta kun toimittajia on paljon, pääsevät näkemykset asioista monipuolisesti näkyviin. Meillä Toinen on ollut tarkka lukija koko ikänsä ja on yhä, minä olen valikoiva ja varsinkin työvuosina olin hyvinkin ’otsikkopainotteinen’ lukija, nyt on aikaa – kiitos koronan hiljentämän sosiaalisen elämän – ja ehkä myös kriittisyys on kehittynyt.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 27. heinäkuuta @ 11:20

  • Mielestäni Hesari on liian iso lukupaketti, jopa yli 80 sivua viikonloppuisin. Vie paljon aikaa, jos kaiken tavaa. Toki hyviä toimittajia, mutta mennyt osin viihteen puolelle.
    NYT-liite perjantaisin tarpeeton, menovinkit on päivän lehdessä ja elokuvat löytyy netissä, TV-ohjelmat saa muutakin kautta.
    Kuukausiliite on hyvä, jutut voi lukea myöhemminkin.
    Kirjojen lukemiseen pitää jäädä aikaa.

    Kommentin jätti tuulamummo · keskiviikkona 29. heinäkuuta @ 11:12

  • Tuula, iso on viikonloppuhesari, ehkä joissakin jutuissa on jo höttöäkin joukossa, mutta tykkään, että voin valita kiinnostukseni mukaan. Tuntuu kuitenkin, että saa melko hinnakkaalle tilausmaksulle katetta. Erityisesti tykkään Teemasta, joka tulee myös kerran kuussa, eri hintaan tosin. Ja totta on, että näinä aikoina menovinkkejä ei niin paljon tarvita. Tietty työelämässä olevat ihmiset tarvitsevat Nyttiä eri tavalla kuin me eläkemuorit, vai mitä.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 29. heinäkuuta @ 19:01

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.