Tapasimme yhdessä koko poppoon kanssa meren rannalla. Kukin perheyksikkö istui omalla retkihuovallaan, omine eväineen. Se isompien lasten ja kuopukkaisen iloinen pulina oli juuri sitä, mitä tässä eristyksessä on eniten kaivannut. Olen sitä mieltä kahden kuukauden karanteenin kokemuksella, että jos kuolla pitää, niin mieluummin sitten koronavirukseen kuin ikävään. Pojantytär, 1v 7kk oli päiväkodissa taiteillut pienen kätösensä jäljen sekä äidilleen että mummelille muistoksi korttiin. Sykähdyttävää.

PS. Illemmalla käytiin vielä ihanan aikuismainen keskustelu Esikoisen kanssa kaikenmaailman asioista. Sekin virkisti!

  • Tulevaisuuden toivoa pitää saada tuntea ja sitä toivoa me vanhempi väki perheiltä saadaan. Lyhyetkin tapaamiset voimistaa paljon.

    Kommentin jätti Pirkko · maanantaina 11. toukokuuta @ 15:24

  • Pirkko
    – juuri näin on! Etähalaukset ja lentosuukot ovat vaarattomia, hymyt hoitavat ja lasten iloinen energia tarttuu.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 11. toukokuuta @ 19:25

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.