En ole havainnut kerrotun miten sodanaikainen poikkeustila toteutettiin, oliko valmiuslaki voimassa kaikkine liikkumisen rajoituksineen ja rajojen sulkemisineen. Ymmärrän, että sotien aikana olot olivat eri tavalla poikkeukselliset ja vaikeat, mutta kun olen rauhan ajan ja suurten ikäluokkien lapsi, omia mielikuvia ei ole. Reilun seitsemänkymmenen elinvuoteni ajalta minulla ei ole havaintoa eikä kokemusta tällaisesta. Minulle tämä on uusi kokemus. Ajattelen lapsenlapsiamme, ainakin koululaisillemme jää muistikuvia.

Eniten on yllättänyt keski-ikäisen aikuisväestön panikointi ja joidenkin nuorten ihmisten piittaamattomuus. Virustartuntoja oli vasta muutama kymmenen, kun kaupoissa alkoi hamstraus. Ensin luulin, että vessapaperia ja purkkiruokaa hamstraavat sota-ajan eläneet vanhukset, jotka ovat nähneet nälän ja puutteen aikoja. Mutta ei se niin ollut. Vanhukset, joiden kanssa juttelin, kertoivat että hämmästyivät itsekin, eivät he aikoneet hamstrata mitään. Hyllyt tyhjenivät lapsiperheiden vanhempien ostoskärryihin.  

Kotikaranteenien laajetessa yhä useampi joutuu koetukselle ns. neljän seinän syndrooman kanssa. On jaettu selviytymisohjeita ja kehotettu käyttämään luovuutta. Yksineläjillä ja kotiin etätöihin komennetuilla saattaa nousta ahdistusta eristyksestä. Ikäihmisten ja riskiryhmiin kuuluvien elämä suppiloituu, kun sosiaaliset kontaktit toimintaryhmineen ovat tauolla. Puhelimessa ei virus tartu, joten soitellaan, puhutaan ja osallistutaan. Ulkoilla voi yksin, kaksin tai perheen kesken. Lukemista riittää ja uutisvirtaa.