Enpä tiedä mitä mieltä olisi ison naapurimaan touhusta. Toisaalta suuri osa heikäläisistä on kaikesta päätellen tyytyväisiä – tai vähät välittävät poliittisen ja taloudellisen eliitin itselleen järjestämistä eduista. Kun samanmoinen meno on jatkunut iän kaiken eikä länsimainen demokratia ole maassa kovin korkeassa kurssissa, kansalainen voi ajatella, että meininki sujuu kuten tähänkin asti.

Mielenkiintoista on tämä nollauspuhe. Ei tainnut tulla kekkosen aikaankaan meillä kenenkään mieleen nollata perustuslakia ja laatia uusiksi yhdessä yössä, vaikka presidentin hallinta-aikaa kerran poikkeustoimin jatkettiinkin. Toki kekkosestakin yritettiin keisaria tehdä, mutta horinaefekti kaatoi sen hankkeen. Naapurissa nykyistä presidenttiä haikaillaan elinikäiseksi tsaariksi. Niin troikka kiitää, ja vallankumousoraat tallataan.