Viime vuosina, kun olemme käyneet saamassa systeemin tarjoaman influenssarokotteen, olen säästynyt ikäviltä kausiflunssilta kokonaan tai sairastanut vain lievästi. I-rokote ei sinänsä ole tarkoitettukaan estämään kausiflunssaa, mutta kyllä rokotteen kohottama vastustuskyky on taittanut terää kausiflunssaltakin. Viimesyksyinen rokote ei nyt toiminut niin. Olemme molemmat inhan räkätaudin kourissa parasta aikaa.

Yhtä ja toista menoa on ollut pakko perua, ei jaksa eikä tohdi. Pitää ymmärtää pysyä aloillaan senkin vuoksi, että ei levitä innokasta viruskantaa. Kaikenmaailman yksinkertaiset hengityssuojat ovat yhtä tyhjän kanssa taudin torjunnassa, eniten ihmiset levittävät tauteja pesemättömin käsin, joilla klähmitään ovia, kaiteita, maksupäätteitä jne.

Talvilomailijat kokoontuvat suurin joukoin samoille laskettelumestoille etelästä pohjoiseen tai lentävät pohjoisesta etelään viruksineen. Kirkkokin on ottanut asiakseen levittää kesken messun ehtoollisosan ’rauhan tervehdys’ -kättelyllä tartuntoja seurakuntalaiselta toiselle.