Uudenvuodenpäivänä hyrisin itsekseni läpi kaikki virsikirjamme (1986) uudenvuodenpäivän virret. Tuttuja keskiaikaisia sävelmiä Saksasta, ns. toisintosävelmiä eri alueilta Suomesta, yksi englantilaisperäinen. Ihmettelin sanoituksia, hain hakemalla tulevaisuuden ja toivon sanoja ennen kuin löysin, kolmesta virrestä nämä: ”Me Herran nimeen luotamme, myös uuteen vuoteen kantaa se. Sen suojaan jäämme toivossa, et hylkää meitä, Jumala” (V. 38:5). ”Tielläsi riemuitsemme autuuden toivosta” (V.39:5). ”Kaiken ahdistuksemme, pettymyksen, katkeruuden Jeesukselle annamme, hän tuo meille toivon uuden…” (V. 41:5). – Ihmeen paljon on toivon sijaan sanoitettu tilintekoa menneistä, katumisen tuntoja ja haikeutta ajan kulumisesta.

                           Seuraavaksi sukelsin loppiaisvirsien maisemiin. Loppiaisen idea on vanhastaan jouluajan päätös, mutta hengelliseen tarustoon kuuluvat ’ne kolme itäisen maan viisasta miestä’, jotka etsiytyivät tähden johdattamina Betlehemiin lahjoineen ja löysivät ennustusten mukaan lapsen seimessä. Virsikirjan viisi loppiaisvirttä eivät juurikaan ’kolmesta kuninkaasta’ piittaa, aihe mainitaan ohimennen virressä 46 (”lailla idän viisaiden”) ja toisen säkeistön verran virressä 45. Sen sijaan tähti Jeesuksen vertauskuvana on virsissä tärkeässä osassa, tietä näyttävänä ja Jumalan luo johdattavana valona. Ortodoksit viettävät loppiaisena epifaniaa, Jeesuksen kasteen muistojuhlaa. Kaste mainitaan myös virressä 43 kristityn lahjana (”katsoit minuun kasteessa, valaisit taivaan valolla, soit lahjan ihmeellisen”).

  • Oma virsimaraton vaikuttaa vähän myös meditaatiolta tai retriitiltä. Kristillisyytemme sävy nousi tutkistelussasi esiin.

    Kommentin jätti Annikki · perjantaina 10. tammikuuta @ 11:04

  • Ilmeisesti juuri jotain sellaista tarvitsin, näitä lapsuusajalta tuttuja sävelmiä. Tarvitsin myös ihmettelyä, minusta tuntuu, että jotain muuttuu…

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 12. tammikuuta @ 00:10

  • Lapsuudessa isovanhemmat lauloivat virsiä iltapuhteella. Oppikoulun alaluokilla musiikkitunnilla aluksi laulettiin virsiä, piti sivistyä.
    Vanha äitini oli viimeiset kuukaudet sairaalassa, kun kaikki kuulumiset oli kerrottu ja ei aina ollut sanoja, lauloin hänelle tuttuja lauluja ja virsiä.
    Nyt itse vanhana hyräilen ja hiljaa lauleskelen näitä samoja virsiä.

    Kommentin jätti tuulamummo · sunnuntaina 12. tammikuuta @ 11:56

  • Tuula, tätä olen myös miettinyt, että nykyään kun lasten kosketus uskontoon ohenee ohenemistaan, he tuskin osaavat kohta muita virsiä kuin Suvivirren ja ehkä Enkeli taivaan. Ne lapsuudessa opitut ja tutuiksi tulleet laulut säilyvät läpi elämän. Tulee hetkiä, jolloin niillä on paikkansa.

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 12. tammikuuta @ 14:03

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.