Viikko on vilahtanut kuin kissa oven raosta omille teilleen. Kahdenkeskisen arjen rytmi on taas löytynyt, ja voimat palautuneet viime viikon pöllytyksen jäljiltä. Sää on ollut yhtä ja samaa harmaata, johon päivänvalo ei juuri ehdi aamu- ja iltahämärän välissä tuikahtaa.
Päivän lehti tarjoili aamukahvin höysteeksi hiuksia nostattavan jutun kulttuurineuvos Baltzarin omalaatuisesta hovista, johon on houkuteltu alaikäisiä tyttöjä lupaamalla näille tähtistatusta kulttuurineuvoksen taideproduktioissa. Ehtona on vain muuttaa asumaan saman katon alle neuvoksen kanssa, ja katkaista suhteet omaan perheeseen ja poikaystäviin.
Kunpa tämä olisikin ainoa mätäpaise maan kulttuuri-, talous- tai poliittisessa elämässä. Toisinaan tuntuu siltä, että mihin vain innokas journalisti vihiä saatuaan lapionsa survaisee ja alkaa kaivaa, sieltä nousee löyhkä. Hyväuskoisesti lähdetään näköjään valtiovallankin puolelta tukemaan poliittisesti sopivaa ’slushia’ ottamatta selvää todellisista tarkoitusperistä.
Niin ikävää, kun tälläisten kauheiden asioiden lukeminen on, täytyy samalla toivoa, että virkavallan ammattitaito ja julkisuuteen tulo estäisi edes jotakin tekemästä vastaavaa.
Kommentin jätti Pirkko · sunnuntaina 24. marraskuuta @ 14:42
Saamme olla tyytyväisiä, että myös toimittajat ovat hereillä ja näkevät vaivaa asioiden selvittämisessä. Kun asianomistajat ovat alaikäisiä, jonkun aikuisen on pöyhittävä nämä ikävät, haisevat tunkiot, että poliisi voisi saattaa rikollisesti toimineet oikeudelliseen vastuuseen. Tässä Hesarin toimittajat ovat tehneet isoimman työn.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 25. marraskuuta @ 11:34