Sumuinen aamu. On rauhallista, toimekkaat ovat pörisseet töihinsä, lapsukaiset tallustaneet kouluunsa. Meillä, jotka olemme elämän luppovaiheessa, on aikaa ihmetellä ikkunan ääressä kotikadun koivuissa pyrähtelevää valtavaa pikkulintujen parvea. Toisen puolen ikkunoista näkyy naapurin äiti parivuotiaine kaksosineen, jotka rattaista päästyään rynnistävät riemukkaasti pihan ainoaa kuralätäkköä kohti.

Jo lauantai-iltana lyhtyihin sytytetyt kynttilät ovat yöllä palaneet loppuun. Olen toipumassa viime viikkoisesta ohjelman runsaudesta. Flunssaoireet muistuttivat: liika on liikaa. Siunattu sunnuntai, lepopäivä. Sai vain olla.

Kaikkeahan on koko ajan tarjolla, mihin ei tarvitse osallistua. Pitää vain kuunnella sisäisiä signaalejaan: onko tämä minulle hyväksi; missä taas voisin olla iloksi ja avuksi, jos jaksan.