Kirkollisen viikkosanoman, Kotimaan kirjoittelussa ollaan (vihdoin) terävöittämässä arvioita kirkon tilasta. Kovin harrasta ja vakaata linjaa lehti on pitkään edustanutkin. Herätysliikkeisiin sitoutumaton seurakuntaväki on eri informaatiokanavia ja yleisempää uutisvälitystä seuranneena huomannut ajan mediassa merkkejä, jotka herättävät huolta kirkon seisahtaneesta tilasta mm. tasa-arvokehityksessä. Samaan aikaan, kun kirkossa osa valtaa pitävistä jarruttaa ja hyssyttelee – toinen osa kahlaa vastavirtaan ja pyrkii repimään rakoa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja paaluttamaan kirkon ikiaikaiseen muuttumattomuuden tilaan.
Luin tänä keväänä ilmestyneen pamfletin kirkon tasa-arvokehityksestä*. Masentavaahan tuota oli lukea. Kyllä kirkkomme vallankammareissa tarvittaisiin kovasti tuuletusta, jollei suorastaan vallankumousta. Usko ei ole pelkkää muinaisten tekstien pilkuntarkkaa totena pitämistä, usko on avarana toivon ja rakkauden yhteisönä ajassa elämistä.
*Tasa-arvon kirkko, toim. Anni Tsokkinen, S&S 2019