Kirjoittajalla on toisinaan selkeän aiheen pula, toisinaan taas valinnanvaikeus. Mikä onkin, sitä voi hoitaa alkamalla kirjoittaa ja katsomalla mihin teksti alkaa ohjautua. Monta kertaa on otsikko vaihtunut, kun lauseet alkavat puhua omiaan.

Tyypillisempi tilanne on, että teksti soljuu sujuvasti lauseesta toiseen, mutta haeskelee sanottavaansa. Kirjoitettuaan puoli arkkia, kirjoittaja havaitsee, ettei ole sanonut mitään tähdellistä. Roskakorin ahnas kita odottaa.

On kirjoittajia, joiden sisäinen mielipidemylly jauhaa aamusta iltaan, usein myös yön yli. He vaikuttavat oman elämänsä sisällön tuottajilta. Samat ajatukset toistuvat, oman elämisen tavan, näkemysten ja arvomaailman paremmuuden todistelu ei pääty.

Toisaalla voi olla niin, että sisäinen giljotiini leikkaa kärjekkäimmät sanomiset. Ne eivät sovi kuvaan, joka kirjoittajalla on itsestään. Tai kirjoittajan itsetunto horjuu, hän pelkää osoittautua omituiseksi yksityisajattelijaksi, jonka tuumailu ei tavoita vastakaikua.

Kirjoittaja ottaa käyttöön kehittämänsä metodin. Se toimii niin, että kirjoitetaan yksi lause, ihan mistä aiheesta tahansa ja jatketaan ajatusta toisella lauseella, joka vähintään ohuesti liittyy edelliseen. Kolmas lause päättelee ajatuksen, toimii siis pisteenä.

Kirjoittaminen harrastuksena on ajatusten, tapahtumien ja tunnelmien sanoittamista. Julkiselle alustalle kirjoittaminen on itsekurin alaista toimintaa, joka ottaa huomioon mahdollisen satunnaisen lukijan. Kirjoittaja ei ole toimittaja, ei pyri uutisten välittäjäksi eikä kaupalliseen hyötyyn.

Kirjoittajalle on turha tulla sanomaan, mistä pitäisi kirjoittaa, mistä vaieta. Vapaa sielu on itseohjautuva, ei anna määräillä sanomisiaan. Mikä on sanoitettava, se on oikeus sanoa, miellytti satunnaista lukijaa tai ei.