Tällä viikolla olen saanut käydä jo kahdesti ystävätapaamisessa Stadissa ja sunnuntaina vielä kolmannen kerran, kun pääsemme näkemään, miten Vauva on kotiutunut, ja kuulemaan miten tuoreet vanhemmat ovat päässeet unirytmiin.
Tänään aurinko säteili lämpöisesti pilvettömältä taivaalta. Puistojen puiden ja pensaiden viimeiset lehdet hehkuivat värikylläisinä. Ihmisiä oli perjantain tapaan runsaasti liikkeellä, ehkä myös syyslomalla oli osuutta asiaan.
Istuin ystävän kanssa Kappelin kahvilan kulmahuoneessa. Puhuttiin sairauden ja kuoleman merkityksestä. Palasimme elämään – miten sitä voi keventää, mitä jättää taakse, että saisi tilaa läsnäolevalle hetkelle. Sillä elämä on aina tänään.
seuraan vierestä ystäväni, neljän nuoren lapsen äidin, taistelua syöpää vastaan. perhe ei siinä ei seiso vain äidin haudan reunalla vaan myös oman olemassaolonsa syvyyksien partaalla.
äidin sairaus on tyhjentänyt arjen siihenastisista merkityksistä. kuolema varjostaa kaiken, ja siinä varjossa kaikki näyttää hieman toiselta. kuoleman varjossa erilaiset lojaalisuuspelit menettävät merkitystään.
*
on käytävä kaikki läpi, jotta löytyisi jotain, mistä lähteä rakentamaan. se ei tapahdu järjestelmällisesti tai analysoiden vaan hiljaisena sisäisenä tapahtumisena samaan aikaan kuin arki jatkaa menoaan.
Kommentin jätti meri · tiistaina 23. lokakuuta @ 18:29
ystävän vierellä kulkija kantaa osaltaan toisen kipua, vaikka ei voi ottaa siitä mitään pois. ystävyys voi parhaimmillaan olla tässä. ettei käännä selkää oli miten oli.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 24. lokakuuta @ 12:13