Pissismummolle kävi niin kuin kelle tahansa kesällä voi käydä, että korva meni tukkoon. Tunne on kuin puoli päätä olisi pois pelistä. Mummo urimoi netin kautta hankkimaan terkkahoitajalta korvahuuhteluaikaa, nääs Systeemiinhän on turha puhelimella yrittää. Palvelu on tyyliä tunti soittoaikaa ja koko ajan nauha laulaa inhokkirallia: jos sitä, paina tätä ja odota – ja sitten: kahdeksantoista puhelua jonossa. Netin kautta Mummo pääsi samaan systeemiin ihan itse valitsemaan ajan ja huomiseksi järjestyi systeemin kesäsupistuksista huolimatta. Korvatipat yöksi molempiin, vanutuppoa perään ja umpiunessa aamuun.

Hoitaja kurkkaa lampun kera korvakäytäviin. Ei näy mitään. Ei kun etsimään korvalamppuun varapattereita. Kahta ei löytynyt, mutta yhden vaihdettua näkyvyys parani. Viisi pruuttausta ja tukkokorva aukesi. Toiseen korvaan sama, mutta sepä sen sijaan onnistui menemään tukkoon, kun ei ennestään ollut. P.Mummo sanomaan siitä, mutta hoitajan mielestä korva varmaan aukeaisi itsestään iltaan mennessä. (?!) Vastoin parempaa kokemusperäistä tietoaan Mummo jätti hoitajan uskomaan arveluihinsa.

Seuraavana päivänä P.Mummo hankkiutui apteekkarin pakeille ja palasi uusien tippojen ja korvapruutan kanssa. Tunnin liotus ja kunnon omatoimipruuttaus ohjeen mukaan. – Talita kuum – ja kas, systeemin tukkima korva aukesi omin toimin.