Saatiin kaksi kautta Greenleaf-sarjaa katsottua netfliksistä. Olihan korkeaoktaanista sukusaagaa amerikkalaisesta pappisperheestä, jossa ei ole pulaa tuloista eikä menoista. Kaikki näyttelijät ovat mustia, ja näyttelijäntyö rehevää. Perhesalaisuuksia paljastetaan yksi kerrallaan, ja komeat kulissit alkavat hiljalleen murtua. Enemmän kuin itse synkkien salaisuuksien pöyhiminen, minua kiehtoi seurata perheen sisäisten suhteiden kehitystä ja amerikkalaisten värillisten kristittyjen uskonelämän kuvausta mahtavine seurakuntakokouksineen. Oi sitä sielukasta musiikkia ja eläytymistä! Toisen kauden päätös töksähtelee, ehkä piti luoda jännitteitä mahdolliselle kolmannelle tuotantokaudelle, niinhän se näissä menee.

Olemme nyt katsoneet myös uusia Beck-elokuvia. Tutut kuviot, sympaattisesti vanhentunut komisario Martin Beck, tytär, ja aina yhtä hilpeä oudokki naapurinmies. Gunvald entistäkin karummin itsenään ja Oskar, josta on tulossa isä. Joukkoon on tuotu uusi, reteä esimies ja kaksi napakkaa naisetsivää, joiden persoonallisuutta on avattu toistaiseksi niukasti. Huumori on sillä tavalla pienieleisen mainiota, että se pitää katsojan fiiliksen plussan puolella eikä murhilla mässäillä tai yritetä tietoisesti järkyttää katsojaa pois tolaltaan, kuten monessa meidän katsomossa kesken jätetyssä netfliksin sarjassa.

  • mihinkään en beckejä vaihtaisi, onneksi ei tarvitse. saan suurta iloa niskatuki-naapurista, joka juo näkäräisiä usein martinin laskuun. ja se heidän suhteensa pysyvyys lohduttaa: beckillä on yhä sama naapuri kuin on ollut vuosikausia. tyttären puolesta vähän suren, sillä hän toivoisi, että martinin eläkepäivät eivät täyttyisi poliisityöllä, mutta se taitaa olla turha toive. toinen surun aihe on se, että monet beck-sarjan henkilöt ovat jo poissa. ikävöin matsia, martinin kantaravintolan kantatarjoilijaa ja tietysti gunvaldia. onneksi ruumiinavaaja oljelund on vielä jäljellä!

    Kommentin jätti meri · tiistaina 27. maaliskuuta @ 17:42

  • Huomasin Unkurista kirjoituksesi Beckistä. Nyt luulin, että nää on uusia, mutta ei ehkä sitten ole, koska G. kuoli jossain jaksossa – on silti näissä mukana. Onneksi naapurinmiehen osuus on aina lyhyt, se toimii elokuvallisesti parhaiten noin, sitä ikään kuin odottaa aina, kun Beck tulee kotiin ja ottaa sen lasillisensa. Beckin ja tyttären suhde on ihanan normaali. Joskus ajattelen, millainen rikospoliisi tyttärestä tulisi, hän on tosi mainio isänsä tytär.
    Miten jotkut sarjahahmot ovat niin oikeita, niin inhimillisiä ja eläviä, että melkein unohtaa, että ne on fiktiivisiä. Silloin ovat käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijät onnistuneet työssään.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 27. maaliskuuta @ 19:16

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.