Loppiaisen mentyä olen riisunut joulupuumme koristeistaan. Kuusi seisoo vielä huoneessa tummanvihreänä, oikeastaan se onkin kaunein sellaisenaan. Tänäkin jouluna siinä paloivat aidot kynttilät. Ihmeissäni ajattelen, että jo toinen lapsisukupolvi on oppinut olemaan nätisti ja riehumatta kynttilöiden palaessa. Yhtään vaaratilannetta ei ole ollut. Toinen joulupuumme on pihakataja, joka loistaa adventista nuuttiin yötä päivää ledvaloissaan.
Kauppatermein: joulusesonki on ohi. Kaupalla tosin on aina meneillään joku sesonki, runebergintortut ovat jo tarjolla, sitten tulevat laskiaispullat ja ystävänpäiväkrääsä. Pääsiäinen onkin tänä vuonna jo maalis-huhtikuun taitteessa ja siitä kuukauden päässä vappu. Sesongeissa riittää, jos ei juhlaa niin juhlanjälkiale.
Olen vienyt elämäntarinatekstini kirjoittajaohjaajalle kommentteja varten. Kymmenen vuotta tekeillä olleelle tekstille sokeutuu lopulta itse niin, että sitä vain viilaa ja höylää ja kokonaisuus kärsii. Tarinasta puuttuu myös lopetus, johon on kyllä idea olemassa. Tavatessamme puhuttiin myös esipuheesta, jossa olisi jokin viite siitä, miksi yleensä ja miksi juuri nyt.
Sinulla on sellainen projekti! Minuakin kiinnostaisi kuulla, mikä on kirjoittamisesi idea, kuten itselle vai jälkipolville. Minäkin olen kirjoittanut toistasataa sivua elämäni, perheen ja suvun tarinaa. Olen tarkoittanut sen lähinnä jälkipolville, jos joku joskus siitä kiinnostuu. Se ei ole kyllä hiottua eikä ohjattua tekstiä.
Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 10. tammikuuta @ 17:02
Annikki, hienoa, että olet myös ottanut tuon henkilöhistorian kirjoittamisen eläkevuosien projektiksi. Ajattelen, että siihen kannattaa myös panostaa. Mitä luettavamman siitä saa, sitä arvokkaampi perintö se lapsille ja lapsenlapsille on, niin ajattelen. Aloitin kirjoittamalla itselleni, tarkastellakseni elämäni kulkua, polun mutkia, omia valintoja. Sitten mietin poikiamme, mitä enemmän heidän lapsuudestaan muistan nyt, sitä arvokkaampaa teksti heille on. Lastenlasten kohdalla on samoin, siinähän kuvastuu isovanhemmuuden näkökulma, sen ainutlaatuisuus. Olen tajunnut, miten moni nuori aikuinen puhuu isovanhempiensa merkityksestä.
Palaan vielä varmaan aiheeseen, kunhan käyn ohjaajan kanssa keskustelun.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 11. tammikuuta @ 09:46