P7195482

lapsuusmaan hautausmaalla, lähellä isän suvun isovanhempieni hautaa on puu. se näyttää yhä männyltä, mutta on kuihtunut. hautausmaan hoitaja on jättänyt sen paikalleen, ties miksi.

kivi on hoidetun kuoleman lopullisuuden symboli. unohdettuja hautoja sammaloituneine kivineen tai lahoavine risteineen on täällä vähän. ajattelen, että suru on surtu, surijat ehkä poissa itsekin, vain kivi muistaa. setäni pienenä kuolleen Aatu-pojan hauta on täällä yksinään, isänsä on sankarihautojen rivissä, äidin hauta jossain kokonaan muualla. hautausmaa on muistojen ja kaipauksen kotimaa. kukat kukkivat, puut vihannoivat, kivet kertovat tarinoita.

kuihtunutta puuta katsoessa mieleen hiipii suru kaikkien unohdettujen elävien ja kuolleiden puolesta. heitä oli ja on. niin on ja saa ollakin: elämä katsoo eteen päin.

  • Hautausmaalla olemme suurten salaisuuksien äärellä.
    ”Minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole. Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän… Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa.”

    Kommentin jätti Oili · maanantaina 31. heinäkuuta @ 21:39

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.