Asemalla jo tuuli sekoittaa tukan. Junan eteisen lipuntarkistuslaite ilmoittaa olevansa ’Ei käytössä’, siis seutulippulaiset saavat ilmaisen matkan. Aurinko pilkahtelee pilvien lomasta, ja radanvarren tutut maisemat jäävät taakse. Olen matkalla kohtaamiseen.

Kappelin kahvilasta vapautuu nurkkapöytä, pääsemme siihen särpimään mainiota lohi-katkarapukeittoa. Päällimmäisiä kuulumisia jaetaan. Omat voinnit, joissa kummallakin on kannettavaa, ne toki aina kerrotaan ja kuunnellaan. Ystävätär on pitänyt kesäkuussa Pohjois-Karjalassa asuvia lapsenlapsia yksitellen muutaman päivän ’mimmulassa’ ja kehitellyt heille kullekin mieluista ohjelmaa. Muru ja Rip olivat myös yökylässä Vaarilassa ja oli ihana havaita heidän voimaantuneen kesästä. Juhannuslevon jälkeen meillä on ystävien vuoro.

Puistokävelyt kuuluvat kesätapaamiseemme. Tähtitorninmäellä istumme tovin syreenin tuoksussa. Ne kukkivat yhä täysin kukkatertuin, mutta täällä juhannusruusu on vasta availemassa nuppujaan. Matkalla Kaivopuistoon poikkeamme tälläkin kertaa Pyhän Henrikin kirkkoon, jossa on hyvä istua ystävän kanssa vaiti. Voi luovuttaa murheensa ja ilonsa mietiskelyrukouksessa ja hengittää pyhää rauhaa.

Ursulassa juodaan kesän ekat cappuccinot Jymyjätskin kera. Keskustelu polveilee syvissä ja korkeissa. Olen antanut aiemmin Ystävättärelle kaksi käsin kirjoitettua kirjaa kuvineen, ensimmäisen sen matkan jälkeen, jolla tutustuimme – ja toisen, jossa sanoitan nyt 25-vuotisen ystävyytemme vaiheita ja merkitystä. Hän kertoo, mitä tämä ele hänelle merkitsi.

Yhtäkkiä havahdumme: olemme viettäneet yhdessä kuusi tuntia kävellen, hiljaa puhellen ja ystävyydestä iloiten. Aika katoaa, kun kohtaaminen tapahtuu oikeaan aikaan oikean ihmisen kanssa.