Yle ylitti taas kerran itsensä. Juhannusyötä valvoville näytettiin kuvakertomusta suomalaisesta jussinjuhlahumusta sieltä sun täältä. Kökköä juontoa, tekopirteitä haastatteluja, videofloppeja kansan syvien rivien kännyköistä, obligatorisia lavatansseja arjakorisevan tahtiin, saunomista ja makkaranpaistoa, vastantekoa, kukkaseppeleitä, roihuavia nokisavuisia kokkoja ja epätahdissa letkajenkkaavaa porukkaa. Niin – ja tietysti Robin, oijoi. Pikakelasin tätä spektaakkelia muutaman tallenneotoksen verran, ja suomalaisen juhannuksen koko kuva kävi selväksi vauhdikkaasti. Vain kirkkoveneellä soutu puuttui, kuten myös lähikuvat rattijuopon viimeisestä, puuhun päättyneestä juhannusajelusta sekä hukkuneiden naarauksesta – olisivathan nekin toki kuuluneet tähän onnettomaan keitokseen.
En sano, etteikö osallistuvalla väellä olisi ollut jossain hauskaa, mutta sen sanon, että tv-ohjelmana tämä oli  kaikkien aikojen tylsin juttu.

  • Olisko Prisman kassan ostoshihna ollut yhtään kiinnostavampi tv-formaatti? Mihin television ohjelmatarjonnassa oikein on tultu… en jaksa ymmärtää.

    Kommentin jätti erakko · keskiviikkona 28. kesäkuuta @ 00:24

  • Sanopas muuta. Ajattelen heitä, joilla ei ole mahdollisuus itse valita juhannuksen viettonsa tapaa. Kyllä on köyhää pääkanavan tarjontakin. Plussat toki yritykselle ja oikeita kokkoja en sitten nähnyt minäkään, joten hetken katselin sitten jälkikäteen televisioruudun loimotusta.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 28. kesäkuuta @ 12:29

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.