Taidemuseo on maisemallisesti hienolla paikalla, mutta järjettömän vaikea sinne on muualta tulijan löytää, kun harvahkoon käy. Särkänniemi on se mihin suunnistaa, mutta kun opastekyltit katoavat yhtäkkiä ja edessä on risteys eikä navigaattorin karttaa ole päivitetty, vaatii eestaas sompailua ja kysymisen, että lopulta osuu sujahtamaan oikeasta välistä Näsinneulan kupeelta ja talviuntaan nukkuvan tivolin läpi Näsinneulan kupeelle ja siitä Sara Hildénin museon pihaan.

P3284988

Jarmo Mäkilän (s.1952) retrospektiivi tarjoaa huikeita välähdyksiä tuotteliaan taiteilijan tärkeimmiltä kausilta. Vaeltelemme vaitonaisina saleissa ja aulatiloissa kahdessa kerroksessa. Teokset ovat yhtä sarjaa lukuunottamatta valtavia, pelkkä koko jo mykistää. Tauluissa on poikia miehen ruumiissa ja miehiä pojan ruumiissa, Punkkarikasvojen kollaasi, graffitinomaisia kuvia täynnä väkivaltaa, sarja postmoderneja vanhan taiteen toisintoja, installaatioita, seittiin peitetty kotitalon rekonstruktio. Lapsen yksinäisyys ja häpeä installaationa, jossa yksi lapsi seisoo omilla jaloillaan viidenkymmenen laatikoihin hylätyn lapsen pään keskellä.  ”Teokseni syntyvät idyllin ja uhan välisestä jännitteestä”, sanoo taiteilija esittelyvideossa.

Kuvat ja niiden herättämät tunnelmat ajelehtivat mielessä pitkin iltaa. Puramme niitä illallisella. Kuuntelen tarkkaan Toisen vaikutelmia ja kuvien aktivoimia lapsuusmuistoja. Mietin ääneen omiakin tunteitani, sillä kylmäksi kuvien äärellä ei voinut jäädä. Tutussa pikku hotellissa nukutun yön ja runsaan aamiaisen jälkeen ajelemme kolmostietä kotiin päin auringon pilkahdellessa ja pian solahdamme takaisin kotoisiin lauantaipuuhiimme. 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.