On katsottu Lahden MM-kisoja vaihtelevasti. Toinen on silmäillyt pitkin päivää, ainakin pätkittäin ja huudellut minua paikalle kun suomalaisilla on sauma. Aika pian olen ärsyyntynyt tv-selostajan kauheasta kohkaamisesta (Tapio Suominen). Jos radioselostaja fiilistelee innostuneesti tapahtumia, sen ymmärtää, mutta kun ruudussa näkyviä tapahtumia selostetaan tyyliin ”katsokaa miten…” tai jos selostaja hoputtaa hiihtäjää ja neuvoo miten suoritus pitäisi hoitaa, se alkaa olla sietämätöntä. Niinhän siinä kävi, että meillä siirryttiin Ruotsin tv:n asiallisen selostuksen pariin.
Katsoja ilahtuu, kun suomalaisurheilija pärjää, mutta surku on katsella karseaa pettymystä, kun jotain täysin odottamatonta tapahtuu maalisuoralla. Urheilijalla ei ole aina paras päivänsä, eikä onni ole aina myötä. Selittelyäkin löytyy: kuntoajoitus ei osunut kohdalleen, suksihuolto ei onnistunut, sää ei ollut mieleinen, joku toinen yllätti vahvuudellaan tai kaatumiset tuovat dramatiikkaa peliin. Kokenut urheilija totesi, että joskus ei vain kulje, vaikka kaikki pitäisi olla kohdallaan.