Jalan hermopinne tuntuu ihmeenomaisesti lauenneen ja särky hävinneen. Olen niin kiitollinen! Kotikirkossa käynti on sielua hoitavaa, tapaa tuttuja messu-uskollisia, jotka ovat siellä varmaan joka sunnuntai. Aina on siis joku, jonka kanssa voi jakaa ilonsa tai surunsa, jos haluaa.

Markus-pappi puhui saarnassaan pitkään presbyteeri Samuel Smiley’sta, jota hän oli jo alkutervehdyksessään lainannut tähän tapaan: ”Ajatus synnyttää teon, teot synnyttävät muutoksen”. Smiley tuntuu eläneen oivalluksensa mukaisesti. Arvaan, että saarnaajan paneutuessa perusteellisesti Smileyn elämään ja aikaansaannoksiin, joku kaltaiseni kuulija saattoi miettiä, milloin päästään sunnuntain evankeliumitekstiin vaiko ollenkaan. Vaikka Samuel S:n elämästä on paljon opittavaa, maailman pelastajaksi hänestä ei ole.

Siunattujen vainajien muistokynttilöitä sytytettiin kahdeksan, kastettujen lasten kaksi eikä avioliittoon kuulutettuja ollut. Näin nykytrendit kirkossa näkyvät. Keskeisessä asemassa seurakunnassa ollut entinen työtoveri oli tullut kuulemaan puolisonsa kuoleman ilmoitusta, kuten yhä on tapana. Menin halaamaan messun jälkeen. Yksi toisensa jälkeen tulemme siihen kohtaan elämää, jossa luopumisen kipu on kohdattava.

Esikoisen porukka on hiihtolomallaan mökillä, meilläkin on siis loma. Täällä ei kyllä paljon hiihdellä. Mökiltä tulleessa kuvassa Muru istuu lumen peittämän sorakasan päällä. Lausahdan spontaanisti: – Kas, Kukkulan kuningatar! (Isäänsä kutsuttiin saman ikäisenä ’Kukkulan kuninkaaksi’, koska hän halusi aina kiivetä korkeimmalle.)

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.