Talvi. Sielläkin, missä se ei kuulu asiaan. Missä hytistään teltoissa tai hökkeleissä, joita lämmittävät vain ihmiset ja ehkä surkean pieni keitin. Me voimme istua takkatulen ääressä lämmön tuoman ilon vuoksi, ei siksi, että palelisimme.
Elämänehdot ovat epätasa-arvoiset. Kiitollinen saa olla ja iloita, jos ei puutu mitään, mutta on annettava sen tiedon poltella, että kylmyys vie jossakin lapsen hengen ja korjaa vanhuksen. On jaettava omaa hyvinvointia mahdollisin tavoin, ei ainoastaan liiastaan, vaan niin että se tuntuu.
*
PS. Näin tänään leffakerhon riipaisevan elokuvan Louder than bombs (2015, ohj. Joachim Trier) ja tajusin miten helppo uutisissa häilähtelevät videokuvat kriisialueelta on ohittaa. Mutta valokuva, hetki, jonka pysäytti kameraansa ihminen joka näkee, syöpyy sieluun asti, jää sinne kuin hiljentynyt huuto.
Aivan, televisiossa uutiset tulevat ja menevät ja hetkessä kauheus on silmiemme edestä ohi. Valokuvista, mitä HS:sa välillä on, näkee kasvokuvista surun, pelokkuuden, epätoivon, siihen näkyyn pysähtyy. Niin paljon on autettavia tahoja. Laitamme omat avustukset vuorotellen eri järjestöille ja pitää uskoa ja toivoa, että sillä on merkitys.
Muuten, omia valokuvia kun katsoo menneiltä vuosikymmeniltä, huomaa ja näkee niissäkin omat tuntemukset. Muistan kuvan kun olemme esikoisen kanssa ulkona ensimmäistä kertaa vauva vaunuissa. Mikä hellyys ja ylpeys huokuu siinä kuvassa.
Kommentin jätti pirkko · sunnuntaina 15. tammikuuta @ 14:02
Samoin olen ajatellut, kun näkee kuvia lumen ja kylmyyden leviämisestä pakolaisten reiteille ja heikosti asuvien majoille.
Mikähän muutos blogiisi tuli äskettäin? En pysty siirtymään alas ja ylös tavallisella koneella, katosi se nuolireuna. Hipaistavilla mobiililaitteilla toimii.
Kommentin jätti Annikki · maanantaina 16. tammikuuta @ 20:07
Pirkko
Valokuvaus on taidetta taitavan työskentelijän käsissä. Käyn toisinaan valokuvanäyttelyissä, niissä vaikuttuu ihmisen taidosta pysäyttää hetki, johonkin merkittävään. Mustavalkoiset kuvat ovat parhaita.
Ajattele, meidän jälkeemme kukaan ei katsele valokuvia, meillä niitä vielä on, omaa historiaamme, juuri niitä tilanteiden heijastuksia, joista puhut. Nyt kun kaikki digitalisoituu, tarvitsee toimivat aparaatit, joista katsotaan. Tulee nopeita otoksia miettimättä, kännykkäkamerat houkuttavat videoimaan, ottamaan selfieitä ja tilanneräpsyjä. Niitä varastoidaan jonnekin pilveen. Kuka niitä sieltä enää haalii katsottavaksi.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 17. tammikuuta @ 11:47
Annikki
Blogiin ei ole tehty muita muutoksia kuin taustakuvan vaihto pari viikkoa sitten. Vierityspalkki on ainakin minulla siellä ihan paikoillaan, hyvin vaaleana vain. Käytän kyllä itse enimmäkseen hiiren vieritintä tekstin siirtoon, se on kätevin. Palkki ei kuulu blogin layout’iin vaan omaan koneeseen, sanoo koti-insinöörini.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 17. tammikuuta @ 11:54