Mikkelinpäivän messu oli kotikirkossamme rakennettu huomioimaan erityisesti lapset. Revontulet-lapsiryhmä lauloi kirkkaasti ja voimallisesti enkelilauluja Eija-kanttorin jammaillessa pianolla. Kristiina-pappi saarnasi selkokielellä ja havainnollistaen päivän tekstistä. Kirkkoväärtiryhmän lapsia toimi tekstinlukijoina ja kynttilän sytyttäjinä. Messun päätöslaulu Samuli-papin pasuunan soittoineen kirvoitti taasen spontaanit aplodit kirkkoväeltä. Eläväistä oli muutenkin; lapset kommentoivat ääneen näkemäänsä pitkin messua ja sipisivät ehtoollisjonossa ottavatko leivän vai siunauksen. Entisvanhainen pönötys ja juhlavailmeinen synninmurhe on kirkonmenoista kaukana, ainakin meidän kotikirkossamme.

Niin, enkeleistä. Mikkelinpäivä on saanut nimensä enkeli Mikaelin mukaan (kuten kai Mikkelin kaupunkikin). Raamatussa muutamia enkelihahmoja mainitaan nimeltä eri yhteyksissä, erityisesti Mikael ja Gabriel, ja enkeleistä puhutaan yleisemminkin sekä UT:ssa että VT:ssa. Kotimaa-lehden viime numerossa on mielenkiintoinen artikkelikooste enkeliuskosta. 

Olli Seppälä (pastori, toimittaja) käsittelee enkeleiden ja lasten yhdistämistä Mikkelinpäivään. ”Lasten ja enkelien samastaminen voi tuntua hyvältä kasvatukselliselta idealta, mutta se on teologisesti vähintään arveluttava. – – Se tekee koko käsitteestä sadunomaista ja kytkee sen maailmankuvaan, joka ottaa ’ruumiittomat henkilolennot’ ongelmattomasti todesta. – – Ylienkeli Mikael ei ole millään tavoin lasten enkeli, vaan miehekäs johtajasoturi. – –  Enkelien ja lapsien niputtaminen tekee enkeleistä vaarattomia, niitä ei tarvitse ottaa todesta, ei pohtia aikuismaisesti saati kriittisesti.” Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan noin puolet suomalaisista uskoo enkelihin ja kuusi prosenttia heistä sanoo nähneensä enkelin.  ”Enkeleillä on kulttuurinen tehtävä. Ne ovat arkkityypisiä hahmoja.”

Miikka Ruokasen (teol.tri) mielestä kristittynä oleminen ei vaadi uskoa enkeleihin. ”Raamattuun ei sisälly tarkkaa enkelioppia, mutta siellä olevan aineiston sekä kristittyjen vuosituhantisen kokemuksen nojalla kirkko uskoo enkeleihin, myös langenneisiin enkeleihin. – – – Ei ole mitään syytä luopua uskosta enkeleiden olemassoloon.”

Serafim Seppälän (fil.tri, ortodoksi) tuoreessa kirjassa Taivaalliset voimat esitellään juutalaisuuden ja varhaiskristilliyyden enkeliopetuksia. ”Kristillinen määritelmä enkelistä voisikin olla: Enkeli on Jumalan toiminnan, läsnäolon ja varjeluksen esikuva. Kristinuskon valtavirta hyväksyy modernin maailmankuvan ja yrittää soveltaa sitä omiin teologisiin näkemyksiinsä. Enkeleistä ja näkymättömästä todellisuudesta puhutaan monin eri tavoin ja monilla tasoilla. Joku vaatii kirjaimellisuutta, toinen tyytyy referoimaan oppineiden teologien enkelikäsityksiä, kolmas psykologisoi kaiken enkelipuheen, ja neljäs ajattelee puhuvansa runoutta puhuessaan enkeleistä. Yksiäänistä enkelikuoroa kirkossa ei ole. ”

Mitä minä ajattelen enkeleistä? Eihän mikään uskon piiriin kuuluva asia ole tiedon varainen. Saattaa olla että enkelien kaltaisia henkiolentoja on. En ole nähnyt enkeleitä paitsi unissani. En kuitenkaan pidä enkeleitä samalla viivalla satuolentojen (keijut, tontut, joulupukki) kanssa. Enkelit ovat inspiroineet taiteilijoita, kirjailijoita, filosofeja ja teologeja, puhumattakaan parapsykologian tutkijoista. Jokin siinä kiehtoo ihmismieltä. On hyvä, että ihmisellä on muitakin ulottuvuuksia kuin tieteellisesti todistettua.