A-studiossa keskusteltiin viikolla asiallisen toimittajan, Jan Anderssonin johdolla kirkon avioliittokäsityksestä ja vihkimiskäytännöstä sekä tuoreesta piispainkokouksen asiaa koskevasta ohjeistuksesta. Koska keskustelijoina oli kolme pappia ja professori, pysyttiin akateemisella kohteliaisuustasolla eikä keskustelussa eksytty asiattomuuksiin tai inttämiseen. Rintamalinjat tulivat selväksi. Pohjimmiltaan on kysymys raamatun tulkinnasta, onko se kiveen hakattu (Mooseksen laki) ja kirkon tunnustuskirjoihin (Luther ym) tukeutuva – vai onko tulkinta ajassa elävää, yhteiskunnan muutosta reflektoivaa.

Perinteistä raamatuntulkintaa noudattavan kirkon opetuksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen, josta seuraa, että kirkko voi vihkiä vain tämän näkemyksen mukaisen avioliiton, todettiin. Konservatiivinen tulkinta on muuttumaton, siitä on pidettävä kiinni. Virallisesti rekisteröidyt parisuhteet voidaan siunata rukouksella. On mahdollista, että kirkon työntekijät, siis myös papit, voivat elää rekisteröidyssä parisuhteessa – vaikka osa seurakuntalaisia ei sitä hyväksyisi. Keskustelussa kävi ilmi, että kirkkojärjestys, jonka mukaan vihkiminen tapahtuu, ei ole myöskään yksiselitteinen, mistä johtuu, että osa papeista katsoo voivansa vihkiä samaa sukupuolta olevan parin silläkin uhalla, että joutuu tilille piispan ja tuomiokapitulin edessä. He myös kokevat näin kuuluvansa kirkon muutoksen eturintamaan. 

Seurakuntalaisena ja entisenä kirkon työntekijänä ymmärrän erilaisia esiin tuotuja perusteluja. Mielestäni keskustelijat olivat vilpittömiä näkemyksissään. Kuten naispappeus, tulee tämäkin asia jakamaan mielipiteitä kirkon jäsenissä. Pahimmassa tapauksessa ajassa elävää raamatuntulkintaa edustavat joutuvat konservatiivien tuomion kohteeksi, ja kirkko ajautuu niin erilleen yhteiskunnan muutoksesta, että menettää sekä jäseniään että merkitystään kristittyjen yhteisönä. Monen mielestä näin on jo tapahtunut. Voi vain yhtyä toimittajan loppukaneettiin: toivotaan, että kysymyksessä löydetään fiksu ratkaisu.