Aurinkopäivä houkutti Pissismummon ja Poikakaverin iltapäivällä kaupungin pitokartanon yläsaliin tutustumaan vapaaehtoisten ohjaamaan senioritanssiin. Piirissä mennään, askeleita lasketaan, käännös sinne ja toinen tänne, paria vaihtaen, käsiä huiskien ja kantapäitä käännellen. Sama musiikin rytmissä. Sitten parittain ja lopuksi yksin kuvioiden. Puolentoista tunnin sessio pistää veret liikkeelle ja nostaa hien pintaan.

– Hohhoijakkaa, kyllä tämä aina sauvakävelyn sateessa voittaa, tuumasi P.Mummo eikä piittaa,  vaikka askeleet välillä sekoavat ja rytmissä ei moni muukaan äkkinäinen pysy. Onneksi osa porukkaa on jo muualla harjaantunut systeemiin, sielläpä ekakertalaisetkin sitten luikkivat miten taitavat osaavien joukossa. Vaan kuten aina, kahtakymmentä naista kohti on mukana noin viisi miestä. Osan pitää siis ottaa ’miehen’ rooli parijuttuja varten. Sehän ei kaikille käy, niin on herkkää. Olis kannattanut nimetä ykkösiksi ja kakkosiksi tai muuten neutraalisti.

– Hauskuutta piisaa! Vaan vähä on toi taito vuoskymmenien myötä päässy ruastuun, tuumi Mummo ja pyyhki hikeä kotio mennessä. Vaan ei me kuule luovuteta ihan het kummiskaan, jookos.