Aloitimme syyskuun ikkunoiden pesulla. Hiki siinä tuli. Eilen söimme kasvislasagnea, erinomaista. Sieni-juustomunakas ja puolukkapuuroa tuoreista marjoista olivat ruokalistalla tänään, huomenna ehkä kalaa. Kotikadun koivuissa on jo keltaista, ja pihlajat kantavat hurmaavan punaisia terttuja. Aamun valoisa raikkaus ja illan tyyni viileys koskettavat kasvoja, kun avaan oven pihaan. Kiitän maan antimista, elämän lahjoista.

Ystävä soitti, kertoi olleensa taideleirillä Pyhätunturin maisemissa. Minulla sattuu olemaan kolme ystävää, jotka nauttivat maalaamisesta, kaikki omalla tavallaan lahjakkaita. Sitä kai voi sanoa harrastukseksi, nautintoa, josta itse maksaa eikä ansaitse. Ehkä minä sitten ’harrastan’ kirjoittamista. Itse oikeastaan pidän kirjoittamistani eräänlaisena hengityksenä, keskusteluna itsen ja toistenkin kanssa. Ehkä koen olleeni tavallaan ’näkymätön lapsi’, sanoissa nyt näkyväksi tullut.