Eläkevuosina olen ottanut ystävän kanssa tavoitteeksi tutustua kerran yhden päivän ajan kaikkiin suomalaisiin hengellisiin kesätapahtumiin. Hitaasti etenee projektimme, kun yhdet kesässä käymme. Joka reissulta on jäänyt runsaasti vaikutelmia, yllättäneitäkin. Myös sellaista, mikä ehkä jää itämään mielessä.

Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina matkasimme Hämeenlinnaan. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi Ritarihalli, jossa Vapaakirkko vietti kesäjuhlaansa teemalla LOISTAVAA! Paikka oli oiva parille tuhannelle festarivieraalle ohjelmatilanteisiin, ruokailuihin sekä muuhun joukkohuoltoon. Harmillista vain, että hallin tuntumassa ulkona ei ollut istumapaikkoja lainkaan, vaikka ulkolavalla musisoi moni kelpo laulaja kitaroineen. Auringonpaahteessa ei kauan jaksanut seisoa. Kirjamyynnille oli valtavasti telttatilaa, kustannusyhtiö Päivä on tuottelias hengellisen kirjallisuuden julkaisija. Kahvimyynti takkusi pahasti, ihmettelin viineri- ja voisilmäpullakasoja, kunnes hiffasin kylmäjuomakaapista muutaman juustosämpylän. Monella talkooemännällä oli kyllä palavaa intoa, mutta ei rutiinia kassakoneiden käytössä korttimaksuista puhumattakaan.

Keskipäivän ohjelmassa oli ”Loistava armo”. Puolituntisen, melko räyhäkän musiikkisession jälkeen ruotsalainen Richard Svensson puhui aiheesta Efesolaiskirjeen tekstin pohjalta. Kyllä on kitarakuoroajat olleet ja menneet, orkesteri pauhasi rytmikästä nuorisomusaa, jonka erotti mistä tahansa maallisesta festarimusiikista vain siellä täällä laulusolistin osuudessa vilahtava sana Jeesus. Eturiviin kokoontuneet nuoret svengailivat mukana festarityyliin kiljahdellen ja vislaillen. Musiikkisession lopulla kolehtilaatikoita kierrätettiin kädestä käteen. Screeneiltä näki eloisan puhujan tulkkeineen. Puhe armosta oli laatuunkäyvää festarievankeliumia. Yleisön joukossa oli uskollisia vapaakirkkomummoja, jotka varmaan silmät pyöreänä ihmettelivät nykymeininkiä. Julkituotuna tavoitteena oli yhdistää nuoriso, nuoret perheet ja aikuinen vapaakirkkoväki samoille juhlille, joilla ryhmille oli sekä omaa ohjelmaa että yhteistä. On seurattava trendejä, jos aiotaan pitää nuoret mukana ja kirkko elossa. Nuoria olikin runsaasti.

Iltapäivällä oli lähetysjuhla, ”Loistava tehtävä”, jossa esiteltiin mukana olevat lähetit. Musiikki oli rauhallisempaa. Puhuja Peter H. kuvasi lähetystehtävän rannattomuutta. On tuhansia ’saavuttamattomia’ kansoja ja kansanryhmiä, joissa ei ole ainuttakaan lähettiä eikä evankeliumia kukaan julista. Monissa maissa uskonnollinen lähetystyö on kielletty, lähetit ovat hengenvaarassa, heitä pidätetään, jopa surmataan. Tämän lohduttoman näyn julistaja ei oikein päässyt tehtävän loistoon asti puheessaan. Kolehti kerättiin taas.

Vapaakirkko tuntuu toimivan hyvin tietoisena evankelioimistehtävästä. Juhlien ilmapiiri oli sangen hälyisä. Kysäisin lapsenlastaan paimentavalta pariskunnalta väliajalla, miten he kokevat nykymuotoisen kesäjuhlameiningin. Eivät osanneet sanoa, kun olivat ensi kertaa mukana. Kuten mekin.

                             Seuraavana lauantaina Toinen saatteli minut Myyrmäkeen, jossa körttiväki piti kesäjuhliaan teemalla KAHDEN MAAN KANSALAISENA. Väkimäärä Herättäjäjuhlilla on toiseksi suurin lestadiolaisten Suviseurojen jälkeen, kymmeniä tuhansia. Vapaakirkon festareihin verrattuna meno oli kuin toiselta planeetalta. Yksinkertainen tumma risti edessä katseiden keskipisteenä. Suurimmalta osin ikääntynyt juhlaväki vaelteli tyynesti istumaan urheilukentän penkkiriveille, johon aurinko porotti armottomasti. Sateenvarjoja availtiin suojaksi paahteelta. Löysimme paikan katetusta sivukatsomosta, varjossa oli hyvä istua, ja tuoleissa oli selkänojatkin. Olimme sopineet blogiystävä Annikin kanssa tapaavamme juhlilla. Oli hyvin miellyttävää ’saada kasvot’ ihmiselle, jonka kanssa eri aiheista kirjoitellen ja keskustellen on tultu tutuiksi. Kohtasin joukossa myös omasta seurakunnasta tuttua väkeä, joiden kanssa aterioimme yhdessä. Massatapahtumissa rasittavinta on jonottaminen. Aterialle, kahvikojulle, jäätelökioskille, vessoihin jonotetaan silti ihmeen rauhallisesti. Körttiväen muonitusorganisaatio oli kyllä paremmin tehtävänsä tasallakin.  

Piispa Tapio Luoma piti raamattutunnin vakaasti. Päiväseuroissa Herättäjäyhdistyksen Jukka Hautala puhui asiaa. Miksi kahden maan kansalaisuuden jännite siirtyy keskinäisiin väleihimme, hän kyseli. Ehkä olemmekin monen maan kansalaisia. Miksi kaikki kansalaisuudet eivät mahtuisi samalle maalle? Ei pidä takertua omiin suloisiin piireihin, on lähdettävä liikkeelle, annettava tilaa. Jumalan kansa on nomadikansa. Omistamisesta on tullut taakka kirkolle, nyt jo myydään kirkkoja pois. Kenen puolelle kirkko asettuu, omistajaväen vai nomadien? Kesäjuhlat ovat Herran tien vaeltajien leiri, joka rakennetaan ja puretaan. On kuljettava eteen päin, luvattua maata kohti. – Muutkin päiväseurojen puheenvuorot antoivat eväitä jälkimietteisiin.

Merkillisen vaikuttava on suurella joukolla ilman säestystä veisattu virsi. Siionin virret ei ole minulle tuttu kirja, mutta monissa virsissä oli tutunoloinen sävel ja sanat yksinkertaista uskon kilvoitusta tukevaa ’ruisleipää’. Mikään körttijuhlilla ei tunnu päällekäyvältä, ei puheet, ei laulut. Kolehtia kerättiin kasseilla ilman erityisiä vetoomuspuheita, kohde vain kerrottiin. Valtava joukko vapaaehtoista talkooväkeä piti huolen, että kaikki sujui mallikkaasti. Eikä mistään maallisista festareista selviäisi näin vähin maksuin. Ateria 7 euroa (leipä, juusto, vesi mukana), kahvimukillinen 2 euroa, iso lettu hillon kera 3 euroa, banaaneja jaossa ilmaiseksi. Tulin kylläiseksi sekä hengen että ruumiin puolesta.

valkea pilvi lepäsi avaran kentän yllä

kuin siunaus

satoi kirkasta valoa

ja virsi kohosi ylös, valoa kohti