Miksi elämä menee niin kuin menee, voisiko se mennä toisinkin? Mitkä ovat ne kohdat, joissa valinta tehtiin? Entä, jos olisi lähtenytkin eri suuntaan? Tai lähtisi nyt? – Kävimme pitkästä aikaa Kansallisteatterissa. Edellinen teatterikokemus siellä oli aika masentava. Taisin julistaa hiukkasen mahtipontisesti, että laitosteatteri on kuollut. Kunnes Paavo Westerberg kirjoitti ja ohjasi Mahdolliset maailmat.

Draama on hienosti rytmitetty, liikkuu ajassa eteen ja taakse ja viipyy käänteentekevissä hetkissä. Se koskettaa katsojaa, koska on niin aito, niin paljastava. Se tulee suorastaan iholle, ennen muuta Eero Ahon fantastisen upean roolityön takia. Ahoa on nähty televisioteatterissakin, mutta vasta perinteisellä näyttämöllä hänen räjähtävä energiansa, karismaattinen eläytyminen näyttelijä-kirjoittaja-ohjaaja henkilönsä nahkoihin on oikeassa elementissään.

Perjantai-iltana katsomontäyteinen yleisö eli hienosti tarinan mukana ja palkitsi ensemblen myrskyisin aplodein. Aluksi vierastin hiukan kameran ja screen-kuvan käyttöä ja filminpätkiä, aika pian siihen kuitenkin tottui niin, että se ikään kuin kuului asiaan. Sitä jäin miettimään, mistä tv-elokuvasta idea näyttelijän alastijuoksusta teatterin ympäri oli lainattu, yleisössä filminpätkä herätti tietysti suunnatonta hilpeyttä. Toinen naurua nostattanut kohtaus oli pariterapiaistunto. Ehkäpä monet tunnistivat siinä itsensä.   

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.