Jossain vaiheessa jokainen blogisti miettii, miten kauan kirjoittelua jatkaa. Lähtökohta on kauhean itsekäs, tarjota nyt julkiselle areenalle itsestäkin ummehtuneilta tuntuvia, toistuva-aiheisia ajatuspöllähdyksiä, joista moni haeskelee ideaansa ja tarkoitustaan. Harvoin saa itsekriittiseltä katsannolta riittävän oivalluksen kirjattua ja yhä harvemmin sellaisia syntyykään.
Kirjoittaja ei ole ainoa kauhean itsekäs. Monta on lukijaakin, joka selailee, katsastaa, poimii, hymähtelee – eikä pukahda vaikka mitä mieltä olisi. Pukahtamaton antaa itsestään kuvan, ettei ole mitään mieltä mistään, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Meissä kirjoittajissa on semmoisia, joiden aparaatti käy palautteen polttoaineella. Vauhti hiipuu samaa tahtia kuin kommenttilaatikossa hiljenee. Sen puoleen Kolmas Huonekin olisi jo joutanut historian hämäryyksiin. En taida olla riippuvainen palautteen määrästä, kun aina vain kirjoittelen. Kymmenes vuosi blogistina tuli jo täyteen, ja tämä Kolmas Huonekin täyttää kesällä kymmenen. Se näyttää tapahtuvan itsestään, että kirjoitustahti harvenee. Kyse on eläkkeellä omaksutusta kiireettömästä ja pakottomasta elämänrytmistä.
Blogimaailman lyhyt historia kertoo, että facebookit, twitterit ja muut pintavaahtoiset pikaheittoareenat ovat tempaisseet kiivaampaan rytmiinsä sekä kirjoittajat että lukijat. Kaikista ei olekaan blogisteiksi, se vaatii pitkäjänteisyyttä, luonnetta, itsetuntemusta ja kykyä kroolata omaan tahtiin ajan virrassa. Blogimaailmassakin trendi on käynyt kuvasivustoiden ja erikoistumisen suuntaan. Nettipäiväkirjan tapainen kirjoittelu jää pian harvojen harrastukseksi – ja kuolee aikanaan luonnollisen kuoleman. Sitä odotellessa.
Sita odotellessa, todella. Tuttuja mietteitä.
Tuossa nopeammassa somessa näkyy jo ikäisempiäkin ihmisiä. Minulla luultavasti laiskuus on syynä siihen, etten sinne innostu. En jaksa on läsnä 24/7. En tiedä, liittyykö tämä siihen, niin sinulla kuin minullakin, että elämässä on ollut niin paljon live-kohtaamisia jo työn puolesta, akuuttia läsnäolemista, josta kyllä on nauttinutkin.
Kroolatkaamme siis oman tahtiimme edelleenkin. Joku aina välillä heiluttelee meille rantapenkereelläkin,
Kommentin jätti mm · torstaina 4. helmikuuta @ 06:43
Juuri näin, on ollut – ja yhä on – sitä ’live-elämää’. Ja siinä paljon sellaista, mitä ei välttämättä halua jakaa nettiareenalla. Siten se aihepiiri onkin pakosti suppeahko, mikä täällä näkyy.
Sieppasit Maija tuon kroolausmetaforan ja saitkin minut jatkamaan ajatusta. Jos ei enää ihan uimasillaan ajan virrassa olisikaan, jos olisi jonkinmoinen pursi, jolla purjehtisi tai tukeva puuvene, jolla soutelisi. Kyllä se kroolaus myötävirtaankin väsyttää, vastavirrasta puhumattakaan.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 4. helmikuuta @ 12:47
Kroolaamisesi vastavirtaan tuottaa minulle iloa. Kiitos!
Kommentin jätti Ansku · torstaina 4. helmikuuta @ 22:28
Ansku, mukava, että sinunkin blogisi hengittää yhä. Vaikka lapsoset kasvavat ja äidit eivät ole enää heidän maailmansa ainoa ja tärkein asia, elämä jatkuu ja antaa iloa sekä surua tarpeellisen määrän kulloinkin.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 5. helmikuuta @ 11:54
Kyllä minä vain tykkään välillä vilkutellakin täältä rannalta. Ihan pyörryksissä olen sinun valtavasta kirjanlukutahdista, enkä sinne osaa mitään kommentoida. Ihailen vain äänettömästi.
Kommentin jätti Vallaton · perjantaina 5. helmikuuta @ 11:57
Vallaton, kuule, äläs nyt, kyllä olisi kiva kuulla muukin mielipide, jos on joku sattunut lukemaan jonkin saman opuksen. En ole pitänyt itseäni ns. nopeana lukijana, mutta sehän on juuri niin, mihin vertaa. Teen tietty paljon muutakin kuin luen, mutta joka päivä meneillään on vähintään kaksi kirjaa ja lukaisen aina pätkän sitä, joka sattuu sillä hetkellä enempi kiinnostamaan.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 5. helmikuuta @ 12:05
Sinun blogisi on monipuolinen ja moni-ilmeinen ja erittäin hyvin kirjoitettu elämänilmiöiden tarkastelublogi, kaunis kokonaisuus. Siihen ei moni pysty. Moni lukijasi pukahtaisi, mutta kommentointi on monelle liian vaikeata, ainakin jos ei itse kirjoita blogia. Luin jostain tutkimusta, että korkeintaan kymmenen prosenttia lukijoista kommentoi. Sitä paitsi meidän ikäluokastamme yllättävän harva lukee blogeja tai edes käyttää nettiä. Minua kiinnostavat vain ajatus- ja kokemuspäiväkirjat. Vaalitaan me vain tätä harvinaista sarkaa!
Kommentin jätti Annikki · maanantaina 8. helmikuuta @ 11:31
Näin me tehdään, Annikki, älä sinäkään luovuta. Niin se taitaa olla, että ainakaan vanhempi polvi ei ole ihan oivaltanut, että elämme nyt internettimaailmassa. Se on tavallaan surullistakin, kun moni asuinpaikan syrjäisyyden, terveysongelmien tai puolison kuoleman takia iän ja ajan myötä yksinäistyy. Virtuaalikeskustelu piristäisi yhtä lailla kuin face to face -juttelukin. Ja me suomalaisethan osaamme vaieta ajatuksistamme niin monella kielellä ja tavalla.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 9. helmikuuta @ 11:42