Vaikutuin tilaisuudessa, jossa puhuttiin kaupunkimme nuorison ja lasten tilanteesta. Odotin synkkiä tilastoja ja huokailua huumeiden katukaupan rehottamisesta, poliisin raportteja rötöstelyistä, kaupungin julkisivujen töhrimisestä sun muuta masentavaa. Mutta viesti oli: kaupungin teettämän hyvinvointiselvityksen mukaan suurin osa nuorista voi paremmin kuin aikoihin, mutta on myös pieni joukko, joka voi tosi huonosti. Systeemi hoitaa pahoinvoivia, mutta tarvittaisiin  tukiaikuisia niille, joiden tilanne on riskialtis.

Tukiaikuisena toimiva Soile kertoi miten tuli mukaan tähän toimintaan. Hän otti yhteyttä seurakunnan erityisnuorisotyön työntekijään, kyseli olisiko hänestä, isoäiti-ikäisestä. Häntä haastateltiin, tehtiin kirjallinen sopimus vuodeksi kerrallaan yhdessä nuoren ja hänen äitinsä kanssa. Soile kuvasi miten yhteys on käytännössä sujunut. Seurakunta on pystynyt osoittamaan tukiaikuisen kahdelle nuorelle, ja tarvitsevia lapsia on useita tiedossa.

Huomenna meillä on taas Pikkuritarin ja Murun päivä. Omista lapsenlapsistamme iloiten ajattelen niitä lapsia, joilta suvun tuki puuttuu ja joiden yksinhuoltajavanhempi on uupunut. Mistä lapsi saisi tukiaikuisen? – Tavallinen aikuisuus riittää, sanoi työntekijä.

  • Tosi rohkaisevaa! Yhtäkin nuorta tukemalla voidaan muuttaa hänen koko maailmaansa. Meillä on vastaavia kokemuksia Ukrainasta. Sieltä on paljon surullista kerrottavaa, mutta yksittäistenkin lasten auttaminen eteenpäin rohkaisee. Tästä kerromme huomenna Talkoorenkaassa.

    Kommentin jätti Oili · keskiviikkona 27. tammikuuta @ 09:48

  • Oili,
    on totta, että usein lannistutaan hädän runsauden ja monimuotoisuuden edessä. Jokainen yksittäinen liikahdus itksekkyyden kehästä ulos antaa yhdelle kerrallaankin toivoa paremmasta.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 27. tammikuuta @ 13:11

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.