Olen sitä ikäluokkaa, joka ei juuri joudu epämiellyttävien koskettelujen tai seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Kokemusta tästäkin silti on. Avaudun hieman aiheesta. Alaikäisenä jouduin puolityhjässä junavaunussa yllätetyksi. Vastapäätä tuli istumaan aikuinen mies, joka paljasti sukupuolielimensä. Olin tyrmistynyt ja vaihdoin nopeasti paikkaa. Asematunnelista noustessani rapussa tulin yllätetyksi, kuulin juoksuaskelia takaani ja samassa hameeni nostettiin takaa ylös. Pakenevan miehen kasvoja en ehtinyt nähdä. Mitään uhkaa siinä ei ollut, tunsin lähinnä sääliä. Aikuisena kuoron konsertin jälkeisissä illanistujaisissa johtaja istahti maistissa viereeni ja tarttui rintoihini. Koin sen törkeänä ja erosin siitä kuorosta. Yhden kerran olen joutunut keskenkasvuisten kollien taholta kaupungilla huorittelun kohteeksi, ilmeisesti siksi, että päässäni sattui olemaan punainen hattu. 1960-luvulla illalla elokuvista palatessani joku mies lyöttäytyi seuraan Helsingissä sivukadulla ja yritti raiskata. Hän oli sen verran humalassa, että pääsin irti ja juoksemalla karkuun. Se oli kyllä aika pelottavaa. Ammattiliiton koulutusristeilyllä yökerhossa istuessani eräs seurassamme istunut pappismies tarttui yhtäkkiä nilkkaani kaksin käsin eikä päästänyt irti. Seurueen muista miehistä kukaan ei reagoinut mitenkään. Tilanne tuntui lähinnä piinalliselta ja naurettavalta. Kun pääsin irti, lähdin paikalta. Ammattiyhdistystoiminta jäi siihen minun osaltani. Tanssivat naiset joutuvat aika usein kokemaan kaikenlaista. Samaisessa yökerhossa työtoveri kertoi, että ruotsalainen tanssittaja yritti heti kohta suudella ja ehdotella hyttiin menoa.

Olen aika vähän liikuskellut piireissä, joissa kuvittelen naisten joutuvan helpommin jonkinlaisen ahdistelun tai häirinnän kohteeksi. Koska minullakin on silti nämä kokemukset, päättelen, että häirintä on varmaan yleistä. Lapsella tai kokemattomalla nuorella ei ole keinoja. Ei riitä, että ’siperia opettaa’. Vanhempien on valmennettava tyttäriään ja ohjattava poikiaan. Nuorten netin käyttöä on seurattava. Itsepuolustuskurssit ovat hyödyllisiä, minäkin kävin sellaisen aikuisiällä. Kaikesta häirinnästä ei voi pelkästään miehiäkään syyttää. Ehkä naisissakin on härnääjiä, jotka käyttävät joissakin tilanteissa väärin seksuaalista valtaansa.

PS. Tuore uutinen nettilehdestä: Uimahalleissa ’eksyillään’ naisten suihkuhuoneen puolelle ja altaalla tiiraillaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.