Armiaiset tupsahtivat Vaarilan ovesta samana iltapäivänä, kun olivat yön matkattuaan kotiutuneet Lapin joulusta. Kymmenen pientä serkusta vanhempineen, kaukaisimmat Kanadasta asti, olivat pyöriskelleet samassa kelohonkahuvilassa hankien keskellä. Joulupukki oli käynyt, ja joulusadun illuusio on saatu mitenkuten säilymään, vaikka Pikkuritari olikin kysynyt kohta pukin tultua: hei, missä muuten Lasse on.
Mummeli ja Muru syventyivät äidin ja isin mentyä aapiskirjaan. Alusta aloitettiin ja sivulle yhdeksän päästiin. Kirjaimet ovat hallussa nelivuotiaalla ja äännesysteemillä lukeminen etenee. Aina kun sana saatiin selville, oli ison ilonilmaisun paikka, ja kun sanoista muodostui lause, se kerrattiin kokonaisena ja ilmeestä näki, että lauseen merkityskin oli ymmärretty. Itsekin nelivuotiaana lukemisen salaisuuden oivaltanut Mummeli koki hellyttäviä hetkiä pienen pojantyttären aapiskukkoilun parissa.
Samaan aikaan Pikkuritari pelasi Vaarin kanssa scrabblea. Siinähän on samasta asiasta kysymys, sanojen löytämisestä ja niiden liittymisestä toisiinsa. Pikkuritarilla taitaa sanapisteiden keruu olla kannustimena. Pitäisiköhän aapiskukko panna munimaan, jotain hyvää ehkä?
Juuri noin, juuri noin. Lukumummius on oikeesti kivaa. Se lapsen oivaltamisen ilo tarttuu.
Kommentin jätti Vallaton · perjantaina 1. tammikuuta @ 16:22
Ja kyllä ekaluokkalainenkin mielellään vielä kuuntelee, kun on kiinnostava tarina, jota Vaari tai Mummeli lukee.
PS. Vallaton, jostain syystä googlen g-mail panee herkästi roskapostiksi monet blogikommentit. Olen alkanut kaivella ’roskistakin’ ja sieltä löytyy toisinaan ihan asiallisia kommentteja. En tiedä mitä tehdä – ja blogivastaavanikin livahti taas Englantiin. Itse laitan vastauskommentit usein, kuten nytkin tuon captchan kuvatestin läpi. Se on jo oppinut, että hyväksyn itseni, eikä enää nipota.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 4. tammikuuta @ 17:07